TSM Osa 9, Luku 079 (tsmpart9/tsmpart9.079)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataidon kehittämisen hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Saatuaan jumalaltaan kyvyn toimia jumalan esitaistelijana, ei miekkailutaidolla ole niin suurta merkitystä, koska hänen heikotkin lyöntinsä tuntuvat olevan riittävän tappavia. Suurin ongelma heikosta miekkailutaidosta on se ettei hän voi oikein puolustatua. Syntyperältään alunperin kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia ja aina jos vain mahdollista hän ilmoittaa ryhmän olevan valmis auttamaan missä vain ja mitä vain. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain, tosin vaihdettuaan ammattia useita kertoja on hän myös jättänyt lukkojen tiirikoinnin vähemmälle. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Menetettyään peltihaarniskansa on siirtynyt lohikäärmenahkahaarniskan puolustajaksi. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen, tosin suhteet jumalaan ovat olleet aina välillä vähän niin ja näin, ja varsinkin huonosti. Jumalan potkittua riittävästi päähän niin että hän on jo useita kertoja menettänyt taikavoimansa on hän vakaasti päätänyt siirtyä kauppiaan ammattiin, oltuaan sitä ennen jo kerran takaisin rosvona ja vaihdettuaan sitten taas uudestaan pyhäksi soturiksi. Aikaa kauppiaan ammatin opiskeluun vain ei oikein tahdo löytyä, vapaaehtoisavustamisen ohessa. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko, että hän on puoli-örkki - onhan hän keskivertoihmistä kauniimpi. Nykyään hän on jo lordi, mentyään naimisiin Hatrakin kanssa ja hankittuaan riittävästi maata uudelta alueelta. Jo pikkulapsesta asti hänen on uskottu olevan kauppajumalan avatar, vaikka hän itse kyseistä väitettä onkin kovasti koittanut kumota. Vahnemmiten (tai nuoremmiten, ikä hänellä on vain vähentynyt nuorennusjuomien takia) hän on alkanut itsekin uskoa olevansa kauppajumalan lähettiläs, ei suoranainen reinkarnaatio, mutta ehkä kauppajumalan lähetyssaarnaaja, joka tuo kauppajumalan sanaa maailmaan ja niin ollen hän on alkanut käännyttää ihmisiä kauppajumalan kannattajiksi. Onnistunut käännyttämään likimain koko muun ryhmän, mutta ei kauppajumalan kannattajaksi, vaan omaksi kannattajikseen. Samalla hän on saanut paljon muitakin seuraajia. Tämä käännytystyö rikkoi hänen ja hänen entisen jumalansa välit lopullisesti, joten hän joutui lahjomaan vanhaa jumalaansa parilla toivomuksella, jotta sai taas taikavoimansa takaisin, tällä kertaa tosin ei enää jumalalta vaan omasta itsestään ja samalla voimien määrä nousi reilusti.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappi, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa ja nykyään myös maata Crogin alueella. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa (melkein kymmenen vuotta laivastossa) ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja ja koska hän on muutenkin tunnettu miinaharava, kulkee hän muuallakin etutiedustelijana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia, mutta alkanut viimeaikona nähdä Crogin toiminnassa jotain jumalallista. Välit arkkipiispaansa ovat olleet hieman vaihtelevia, välillä hän on ollut shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu) ja välilä arkkipiispa on yrittänyt karkoittanut Jevgenin kirkosta, siinä kuitenkaan onnistumatta, pienten oppiriitojen takia. Toisella yrityksellä jumala sitten jo itse puuttui peliin ja kun hänkään ei onnistunut karkoittamaan Jevgeniä kirkosta otti hän kuitenkin häneltä taikavoimat pois. Tämä kokemus löyhisti hänen uskonnollista vakaumustaan sen verran, että vaikka hän aiheuttikin ryhmän tulon kuujärven alueelle tarkoituksenaan lepytellä jumalaansa, on hän nykyään kääntynyt Crogin seuraajaksi (seuraaminen koostuu lähinnä käännytystyössä auttamiseen). Hänen entinen jumalansa ei kuitenkaan ottanut sitä niin pahasti nokkiinsa ja hän sai pitää taikavoimansa. Perittyään For Cee M:ltä lordin sauvan hänellä on taikavoimia ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli, että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta (ero muihin ei ole kovin suuri). Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään noin kolme kuukautta sammakkona Zipin takia. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiaikoina (siis Jevgeni ilman lordin sauvaa), jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein, että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua. Käännttyään Crogin seuraajaksi hän menetti taikavoimansa ja jumalansa suosion.

Sir Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Osaa käyttää myös miekkaa erittäin hyvin ja osuu yleensä siihen mihin tähtää, mutta miekaniskujen tehokkuus ei aina ole paras mahdollinen, joten hän jää vähän jälkeen Crogin ja Jevgenin taistelutehosta. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä (Jevgeni on jo jonkin verran korjannut molempia ominaisuuksia). Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-). Tapettuaan lohikäärmeen hän on tulkinnut täyttäneensä viimeisen ehdon ritariksi pääsemiseksi ja pitää täten itseään ritarina. Kääntynyt Crogin kannattajaksi erään käännytyspuheen jälkeen.

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa. Silloin tällöin hänen julmat luonteenpiirteensä pääsevät pinnalle asti.

Hevy Medal The Amazing Slayer of Nort-Loch The Great Dragon (Alakoski)

Taikuri joka tuntuu jopa osaavan muutaman taiankin. Tuntuu välillä innostuvan liikaa taisteluista, mutta itsesuojeluvaisto toimii kuitenkin jossain vaiheessa. Kääntynyt oikeaan uskoon pienen uskonnollisen rituaalin jälkeen ja nykyään hän ei enää ole niin paha alkoholisti kuin alunperin Jevgenin parannettua häntä siitäkin.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. Huolehtii ryhmän liikumisesta tunnettujen pisteiden välillä taikaporttejen avulla. (Jotta normaalin parin tunnin johonkin luolaan tai vastaavaan suuntautuneen päiväretken jälkeen ei tarvitsisi leiriytyä maastoon, vaan pääsee takaisin sivistyksen pariin.) Toisinaan hänellä tuntuu olevan uskomattoman hyvä säkä, esimerkiksi löhikäärmeen hyökätessä hän löysi suojakseen maanalaisen bunkkerin jne. For Cee M kuoli ja hänen ruumiinsa tuhoutui täysin, mutta hänestä oli onneksi olemassa puolisen vuotta vanha varmuuskopio, jolta ryhmä hänet sitten palautti (tosin ennen palauttamista ehti kulua toiset puoli vuotta, joten hänellä on melkein tarkkaan vuoden katko muistissaan). Palautuksen jälkeen hän ei enää ole kiinalainen ja muutenkin hänen ulkonäkönsä on muuttunut.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

79. luku

Ryhmä painuu luolaan nukkumaan, mutta huomaa kyseessä ei oikeastaan olekaan luolasto vaan vankityrmä, jonka ovi menee ryhmän takana lukkoon. Fihi yrittää tiirikoida lukkoa auki, mutta se hajoaa käsiin (Fihi yritti vääntää sitä sormella auki). Sen jälkeen Fihi ottaa hyvän otteen kahvasta ja vetää oven saranapuolelta irti.

Tämän jälkeen Fihi naamio oven kohtuullisen hyvin ulkopuolelta ja ryhmä jää odottamaan yötä. M:llä on tosin hieman ongelmia löytää uudestaan sisään ulkona käytyään. Iltapäivällä Fihi tekee pienen lentotiedustelun näkymättömänä ja käy tutkimassa ensimmäisen ilmatorjuntaaseman, jossa on nyt kolmisensataa miestä raivaamassa aluetta. Toisella ilmatorjunta-asemalla on lisätty sotilasporukkaa noin sadalla. Lisäksi kaupungissa näyttää olevan kolmisenkymmentä panssarivaunua.

Fihi palaa takaisin muiden luokse ja kertoo heille, että siellä on niin paljon sotilaita, jolloin siinä olisi hirvee vaiva ja kauhea homma, ei jaksa tehdä sitä. Ryhmä päättää yöllä käydä hakemassa ruokaa ja kiipeilytarvikkeita kaupungista.

Paria tuntia myöhemmin ryhmän piilopaikan ohitse ajaa kuorma-auto. Jevgeni juoksee kuorma-auton kiinni ja hyppää kolmoisvoltilla sisään katetulle lavalle ja huomaa, että siellä on armejan ruokaa. Sen jälkeen Jevgeni hyppää auton ylitse kaksoisvoltilla ja jatkaa juoksuaan kohti kaupunkia.

Jevgeni tulee kaupunkiin ohittaen sisääntulon luona olevan vartijat. Jevgeni tutkii pari pientä taloa, joissa on nukkuu paljon ihmisiä ja eläimiä. Hän yrittää toisessa talossa herättää talon isäntää huomaamattomasti, mutta tämä rupeaa huutamaan, eikä vaimene, vaikka Jevgeni humauttaa häntä kerran nyrkillä. Myös miehen vaimo herää ja rupaa etsimään kättäpitempää.

Samassa talon ulkopuolelta kuuluu jarrutusääni ja Jevgeni päättää poistua paikalta katon läpi. Hän hakkaa kattoa ja sen jälkeen katonpalaset lentää, joten hän pääsee siitä hyppäämään katolle, josta hän sitten muuttuu linnuksi ja lentää kauemmaksi. Hän jää katsomaan mitä tapahtuu ja näkee, että paikalle tulee myös toinen jeeppi ja useampi kuorma-auto, josta purkautuu ulos paljon sotilaita. Paikalle saapuu ilmeisesti noin viitisen sataa sotilasta, ennen Jevgeni lähtee etsimään kauppaa.

Vähän aikaa kierrettyään hän löytää kaupan ja laskeutuu sen lähelle. Hän huomaa lähellä miehen, joka on juuri murtautumassa naapuritaloon. Jevgeni varastaa mieheltä kaikki vaatteet päältä ja niiden mukana myös tiirikan. Jevgeni murtautuu kauppaan ja huomaa, että se on tyhjä. Hän päättää sittenkin mennä siihen taloon, johon se murtovaras oli murtautumassa.

Jevgeni tulee eteisaulaan ja lähtee tutkimaan taloa. Hän löytää kassakaapin, jonka hän kuitenkin ohittaa ensimmäisellä kerralla ja jatkaa ruuan etsimistä. Keittiöstä hän löytää ruokaa ja yhden nukkuvan sotilaspalvelijan. Sen jälkeen hän käy avaamassa sen kassakaapin. Siellä on parisataa kiloa kultaa ja salkku, jossa on ilmeisesti alueen komentajan ohjeet jne.

Lisäksi yhdestä huoneesta löytyy alueen kartan, joka on täynnä nuppineuloja. Jevgeni löytää myös komentajan matkalaukut ja pakkaa niihin parisenkymmentä kiloa kultaa ja aika paljon hyvää ruokaa. Sen jälkeen hän heittelee loput kullat ympäri kaupunkia. Yhden kultaharkon hän sijoittaa sopilaspalvelijan taskuun ja lähtee pois.

Hän siirtyy seuraavan hienomman talon luokse, jossa ovi on jo valmiiksi potkaistu sisään viisi päivää sitten. Sisältä hän löytää lyhyen köydenpätkän, mutta jos hän haluaisi ottaa sen niin silloin hänen pitäisi ottaa alas se mies joka roikkuu siinä. Jevgeni päättää mennä armejan varastolle etsimään niitä kiipeilytarvikkeita. Sieltä hän löytääkin niitä, joten hän otta niitä riittävästi ja sen jälkeen lähtee pois kaupungista muiden luokse.

Jevgeni väittää, että tietä pitkin olisi vain noin 250 kilometriä kiinan rajalle ja sen jälkeen tulisi vielä 150 kilometriä lisää kiinan puolella.

Tässä vaiheessa Crog ehdottaa Fihille, että jos käyttäisit erikoisominaisuutta ja yrittäisit toivoa, että sieltä tulee sellainen ominaisuus, jolla pääsemme pois, tai näin Fihi ainakin Crogin huomautuksen "kun ensi kerralla käytät erikoisominaisuuksia, voisit ainakin alitajuntaisesti toivoa että sellaista, jolla pääsisi pois".

Fihi tekee työtä käskettyä. Ensimmäisenä tulee palautus niminen ominaisuus, jolla Marien ruumis tulee jo aika hyväkuntoiseksi. Seuraavaksi tulee taas luolaston ovi, jonka Fihi laitaa edellisen viereen. Tämän jälkeen tulee ohjustulos, jonka Fihi ohjaa panssarivaunuun kaupungissa. Viimeisenä tulee vartio, jonka Fihi laittaa juuri luotuun luostoon. Tämän jälkeen ohjus osuu maaliinsa ja panssarivaunun ammusvarasto räjähtää.

Jevgeni on koko ajan lähdössä Kiinaa kohti, mutta Fihi on sitä mieltä, että ensin pitää käydä katsomassa tuota luolastoa, josta on juuri tullut kaksi miestä ulos oven eteen vartioon.

Fihi yrittää mennä ovelle, mutta vartiomiehet ovat sitä mieltä, että ei onnistu ja estävät sisään pääsyn. Fihi yrittää puhua itseään sisään, mutta ei onnistu. Jevgeni ehdottaa, että hakataan itsemme läpi, mutta Crogin mielestä rauhanomainen menetelmä on parempi. Crog yrittää myös puhua itseään sisään, mutta parin minuutin pästä hän luovuttaa ja Jevgeni yrittää vuorostaan väkivaltaista menetelmää. Hän kaivaa käsikranaatin esiin, jolloin Fihi siirtyy kauemmaksi.

Jevgeni heittää käsikranaatilla vartioita, mutta toinen niistä iskee sen takaisin hilparillaan. Käsikranaatti osuu Jevgeni rintaan ja kimpoaa siitä seinään, josta se kimpoaa vielä kerran lähelle Jevgeniä ennen kuin räjähtää, mutta se ei saa mitään aikaiseksi.

Samassa vartijat lähtevät tulemaan Jevgeniä kohti. Ne lyövät Jevgeniä aika lujaa ja Jevgeni potkii ja hakkaa niitä takaisin lujaa pudottamatta silti ketään. Sisältä tulee viisi tyyppiä lisää, joista kaksi jää vartioon ja kaksi menee Jevgenin kimppuun ja viimeinen menee takaisin sisään.

Neljä vartijaa käy Jevgenin kimppuun ja rusikoivat tätä aika pahasti. Jevgeni iskee takaisin ja pudottaa kaksi vihollista, toinen niistä tosin nousee heti pystyyn. Sen jälkeen Jevgeni pyytää apua muilta. Crog kävelee ryhmän keskelle ja kaksi vartijaa tulee hänen kimppuunsa, lisäksi Jevgenin luokse tulee yksi täydennysmies. Fihi ampuu yhtä Jevgeni vastustaja raskaalla konekiväärillä, mutta se ei putoa, ennen kuin Jevgeni vielä lyö sitä kerran. Jevgeni lyö myös samalla sarjalla pari muutakin vartijaa kuoliaaksi.

Crogia hakataan neljä kertaa ja osutaan kohtuullisen hyvin, vaikka hän yrittä torjua parhaansa mukaan. Gardan ampuu viimeistä Jevgenin kimpussa olevaa vartijaa singolla, mutta raketti räjähtää matkalla osuessaan eteen hypänneeseen jänikseen. Jevgeni pudottaa oman vastustajansa ja menee auttamaan Crogia. Fihi ampuu Crogin vastustajaa konekiväärillään ja kun Jevgeni lyö sitä se putoaa. Viimein vihollinen putoaa kun Gardan, joka on mennyt Jevgenin raskaan konekiväärin luokse ja on laittanut sen pystyyn, ampuu pitkän sarjan. Samalla hän osuu myös tosin Crogiin ja Jevgeniin ilman tulosta.

Ryhmän siinä ihmetellessä ja osan painuessa sisälle luolaan, alkaa alueelle sataa kranaatteja. Vain Gardan ja Marien ruumis ovat ulkona, muut ovat jo sisällä. Yksi ensimmäisistä kranaateista putoaa Gardanin lähelle osuen suoraan Marien ruumiiseen, niin että palaset vain lentelevät ympäriinsä. Fihi näkee, että sisälle lentää silmä ja hän ottaa sen ilmasta kiinni.

Ryhmä pistää oven kiinni ja Jevgeni lähtee johtamaan ryhmää. Ensimmäisestä ovesta pääsee takaisin ryhmän omaan luolaan. Seuraavasta huoneesta salaoven takaa löytyy kahdeksan muulia. Sen päässä oleva ovi ei aukea ja kun Jevgeni repii kahvasta ja se irtoaa ja reiästä alkaa ruiskuta vettä. Jevgeni tukkii sen yhdellä konekiväärin hylsyllä, mutta se irtoaa kun ryhmä on kävelemässä pois.

Seuraavaksi ryhmän edessä on kolmemetrinen muuri, jonka takaa ryhmä tulee risteykseen, josta lähtee kuusi käytävää yhdeksänkymmenen asteen välein. Suoraan alaspäin jatkuva käytävä jatkuu vain metrin, ylöspäin käytävä jatkuu 14 metriä. Oikealle ja vasemmalle käytävät jatkuvat vain kaksi metriä ja edessäpäin on kolmen metrin päässä T-risteys.

Ryhmä lähtee oikealle ja tulee seinän eteen, josta löytyy salaovi. Sen takaa löytyy huone, jossa on ilmeisesti eri kokoisia avaruuspukuja. Vain Crogille, ja M:lle löytyy sopivat puvut, Jevgenille löytyy vain kymmenen senttiä liian pieni, Fihillä ongelmana on kaksi ylimääräistä kättä ja siivet. Brassella on liikaa vatsaa ja Gardan on liian lyhyt. Lentäjä ei ole kiinnostunut. Ryhmä jatkaa matkaa ja menee vastapuolella olevaan käytävään ja oven takaa löytyy parin mutkan ja salaoven takaa peliluola.

Siellä on useita korttipöytiä ja rulettipöytä. Lentäjä menee heti huoneen toisella puolella olevaan pöytään, jossa on vain yksi pelaaja. Fihi menee ruletin luokse ja ryhtyy pelaaman käyttäen erikoisaavistuskykyään, jolla voi arvata mitä pöytä tekee seuraavaksi, eli mikä numero on tulossa. Fihi pelaa hyvin varovaisesti ja ottaa vain pikkuvoittoja. Sen sijaan Gardan tulee paikalle ja iskee 100000 talaa numero kakkoselle. Ruletin pitäjä yrittää jarruttaa pyörää, mutta ei onnistu numero kaksi tulee ja Gardanille maksetaan suurin osa rahasta puntina. Crog pelaa pokeria ja voittaa yhdeltä mieheltä 7 miljoonaa taalaa, josta mies maksaa kolme miljonaa käteisenä, loput hän jää velkaa.

Fihi jatkaa vielä pelaamista ja yrittää sitten kysellä groupierilta onko täällä vessaa, jolloin tämä vastaa, että on, mutta ei suostu enää vastaamaan kun Fihi kysyy missä. Fihi toteaa, että ok ja iskee miljoonan numerolle 7 ja voittaa. Sen jälkeen hän kerää voittonsa ja antaa miljoonan tippiä ja toistaa kysymyksensä. Groupier kertoo että toinen ovi vasemmalle.

Fihi menee ovesta, jossa on lohikäärmeen kuva ja huomaa olevansa kaksitoistametriä kertaa kaksitoistametriä kokoisessa vessassa, jossa oleva punainen lohikäärme on juuri pesemässä käsiään. Lohikäärme menee ovelle ja muuttuu ihmiseksi ja astuu ulos painuen yhden pöydän taakse jakamaan kortteja. Fihikin palaa huoneeseen ja katsoo meneekö joku jostain muusta ovesta ja näkee, että yksi toinen jakaja nousee korkealta pallilta ja painuu sen oven luokse, jossa on hobitin kuva ja siitä sisään.

Vähän hän kuluttua ryhmä lähtee eteenpäin ja tulee seuraavan umpikujan luokse. Salaovea ei löydy, mutta toisaalta käsi menee suoraan seinästä läpi. Crog tunkee päänsä seinästä läpi ja näkee sisällä yhden kobold klaanin. Hän muuttaa itsensä koboldin näköiseksi ja kun koboldien kuningas kysyy mitä te täällä teette, Crog vastaa, että hän tuli antamaan teidän osuutta saaliista. Kuningas vaatii 50 miljoonaa taalaa, joten Crog alkaa tinkiä ja saa lopulta tingittyä kaupan niin, että hän antaa yhden avaruuspuvun, oman ja Jevgenin nimikirjoituksen ja kuningas antaa hänelle kaikki arteensa, eli lasijalokiviä ja kuparikolikoita.

Crog antaa kuninkaalle vielä miljoonan tippiä ja kuningas varottaa häntä taistelurobootista seuraavan mutkan takana. Ryhmä lähtee kohti taistelurobottia ja kun hyökkäyssuunnitelmaa ei saada valmiiksi niin Crog hermostuu ja lähtee hiipimään eteenpäin. Tullessaan risteykseen hän huomaa, että hän yllättäen ilmestyy keskelle isoa huonetta, jossa on kaksitoistametriä kertaa kuusimetriä kertaa yhdeksän metriä kokoinen taistelurobotti.

Crog toteaa olevansa suoraan parikymmentäsenttisen tykin edessä. Crog käyttää lauman erikoisominaisuuksia ja menettää melkein heti alussa kaikki tavaransa, kun esineiden poisto ominaisuutta ei voikaan laittaa robottiin, sitä ennen hän tosin ehtinyt purkaa sen latauksen. Sen jälkeen hän ottaa itselleen ympäristöltä suojaavan sisäisen panssarin ja kutsuu paikalle 28 fanaattista taistelijaa, jotka näyttävät olevan luolamiehiä. Sen jälkeen Crog kokeilee "toimii vähän ajan päästä"-erikoisominaisuuttaan ja sen jälkeen hän laittaa yhteen luolamieheen luulosairautta ja kokeilee jotain panssarilta kuulostavaa, mutta siitä hän saa päälleen kiristävän panssarin, joka ei anna ollenkaan periksi.

Seuraava yritys tuo hänelle käteen etsintäkuulutuksen ko robotista ja tämän jälkeen hän laittaa robotin hieman eksyksiin ja hankkii vielä 42 kappaletta kaksoiskuvajaisia. Kaksikätisestä mekasta ei ole apua, koska hän ei jaksa nostaa sitä. Hän kokeilee tuho-erikoisominaisuutta, mutta sekään ei toimi, eikä hauras kristalli-ominaisuuskaan näytä saavan mitään aikaiseksi. Tässä vaiheessa hän Crogin luolamiehet alkavat hakkaamaan robottia ja siitä irtoaa isoja sirpaleita. Crog yrittää repiä panssari päältään, mutta hän ei pääse siitä eroon, ennen kuin juo voimajuoman ja yrittää uudestaan. Sen jälkeen hän hakkaa robotin kappaleiksi muutamassa minuutissa ja palaa muiden luoksi.

Crog valittaa suureen ääneen, että hän hukkasi sen panssarinsa, hän haluaa sen takaisin. Hän kysyy Fihiltä onko hänellä mitään millä hän voisi saada panssarinsa takaisin. Fihi vastaa, että toki ja käyttää erikoisominaisuuksiaan. Ensimmäisellä ei tule mitään erikoista, mutta toisella hän saa toiveen, jonka hän antaa Crogille, joka toivoo itselleen todella hyvää panssaria ja saa yhden sellaisen avaruuspuvun, joita oli muutamaa huonetta taaksepäin. Sen lisäksi Fihi saa yhden ydinpommin, jolle hän ei saa muuta kohdetta kuin sen huoneen, jossa se robotti oli. Fihi singahtaa ulos muiden seuratessa perässä. Crog tosin hyppää avaruuspukuun ja käyttää räjähtävä poistuminen erikoisominaisuutta, jolloin ryhmä lentää räjähdyksen voimasta ulos jokeen.

Fihi käyttää pari erikoisominaisuutta yrittäen löytää sopivaa, jolla saisi raketin hävitettyä, mutta ei onnistu ja toisaalta koska ohjus ei ole näkyvissä monet erikoisominaisuudet eivät toimisikaan. Hän jää odottamaan ohjuksen tuloa näkyviin, kun tunnelit ja luolastot eivät tunnu riittävän.

Ydinpommi räjähtää ja se tuntuu olevan aika iso, koska koko vuori tuhoutuu ja lentää ryhmän päälle. Kun ryhmä taas tulee tajuihinsa he huomaavat, että Gardan ja Brasse ovat enemmän tai vähemmän kappaleina, mutta muut ovat likimain kunnossa. He ovat Crogin tekemässä kaksi metriä kertaa kaksi metriä kertaa kaksimetriä kokoisessa vankityrmässä todella tiukkaan ahtautuneena. Koska ko tyrmä oli tehty joen pohjaan, se on täynnä vettä, mutta vesi alkaa valua hiljalleen pois. Crog menee tutkimaan minne vesi valuu ja hän löytää nupin, jossa lukee vedä tästä. Crog tekee työtä käskettyä ja tyrmän pohja aukeaa ja kuuluu sellainen vessanvetämisääni, jolloin ryhmä valuu alas veden mukana. Ryhmä päätyy maanalaiseen luolaan, jossa on iso järvi.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/48/2		4/48/2/1
+ rog/pld/mag/ill/.5orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	49/3/1		49/3/1/1
+ clc/thf/drd/psi/human	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		34		34
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/33		12/33
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		17		17
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	33/7		33/7
+ nb w/paladin//human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	23		23
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		24		24
+ archmage/human	Riikonen	20.2.837	-		-
+
+ Hevy Medal		22		22
+ mentalist/human	Alakoski	19.4.837	-		-
+
+ Basturn		52		52
+ student/dragon	NPC		24.4.837	-		-
+
+ Baeveis		10		10
+ teacher/dragon	NPC		29.4.837	-		-
+
+ For Cee M		23		23
+ force mage/human	Alakoski	28.10.835+202-360 -		-
+
+ Brasse Holden		4		4
+ Rogue/Arab		NPC		12.5.837	-		-
+
+ Erik Baijabori	0		0
+ nb w/human		NPC		16.5.837	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>