TSM Osa 9, Luku 049 (tsmpart9/tsmpart9.049)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. Mentyään naimisiin Hatrakin kanssa tuli hänestä tilallinen. Vietettyään yli sata päivää helvetissä tuli siihen tulokseen ettei pyhänä soturina etene tarpeeksi nopeasti ja siirtyi takaisin rosvoksi, mutta Jevgenin suuren käännytyspuheen jälkeen päätti sittenkin siirtyä takaisin pyhäksi soturiksi. Maiden laajennuksen jälkeen ylennetty lordiksi. Jumala ei kuitenkaan pitänyt hänen toimintatavoistaan, joten hän menetti kaikki taikavoimansa ja päätti siirtyä kauppiaaksi, kun kerran hänellä on lahjoja siihen ja on kuulemma kauppajumalan avatar. Haluaa edelleen jatkaa opiskeluaan tullakseen kauppiaaksi, vaikka saikin taikavoimansa takaisin samaan aikaan kuin Jevgenikin, mutta aikaa vain ei tahdo löytyä ja niin hän jatkaa pyhänä soturina, enemmän ja enemmän kypsyneenä jumalaansa, niinkuin jumalakin häneen.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja. Hän toimii myös etutiedustelijana, koska on tunnettu miinaharavana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia. Hyvät välit arkkipiispaansa, vaikka onkin välillä shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu). Pitää todella kovia palopuheita ja onnistuu käännyttämään väkeä todella tehokkaasti. Jouduttuaan nokittain arkkipiispan kanssa menetti taikavoimansa ja on sittemmin löyhistänyt uskonnollista vakaumustaan. Ryhmän tulo kuujärven alueelle aiheutui hänen yrityksistään lepytellä jumalaansa ja ihme kyllä yritys toimi ja niin hänellä on taas taikavoimia. Saatuaaln lordin sauvan hänellä oniitä ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta. (ero muihin ei ole kovin suuri) Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään sen noin kolme kuukautta sammakkona. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiakoina, jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua.

Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä. Osoittautunut ajan myötä hyväksi taistelijaksi ja jää vain vähän jälkeen Jevgenin ja Crogin taistelutehoista. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-)

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän usein taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

49. luku

Crog lähettää kaksi uutta seuraajaansa kaupunkiin varottamaan seuraajiaan siitä, että aamun koitteessa jumalan viha tulee iskemään Tuomion temppeliin.

Aamulla Damon ja Jevgeni miettivät ensin koska on aamunkoitto (taivas on täysin tumma koko ajan, joten tarkan ajan saaminen ei ole ihan helppoa). Pienen väittelyn jälkeen he päätyvät johonkin tulokseen, mutta se ei paljon auta, koska on vielä niin pimeätä ettei Damon näe maalialuetta ja hän jää odottamaan päivän valkenemista.

Hetken kuluttua Damon keksii, että kultainen lohikäärme voisi tuoda valoa. Tähän Crog toteaa, että hän haluaa nähdä kuinka Damon ohjaa sen pimeässä oikeaan paikkaan, jolloin Damon toteaa että selvä ja hetken päästä kaupungin yläpuolelle ilmestyy hahmo, joka ampuu tulipalloja sisälle kaupunkiin. Lohikäärme ei säily hengissä kovinkaan pitkään vaan se putoaa aika nopeasti kaupungin sotilaiden jousimiesten osumista.

Sen jälkeen Damon odottaa tunnin ja kun hän luulee vihdoin näkevänsä portin ampuu, hän siitä yhden kulkutaudin sisälle, mutta Jevgenin mukaan portilla seisovissa vartiomiehissä ei ainakaan näy mitään efeketiä. Damon heittää toisen kulkutaudun portin kohdalle, jolloin vartiossa olevat pimeähaltiat näyttävät hieman katselevan ympärilleen. Ryhmä toteaa että, olkoon ja lähtee kävelemään portille. Portilla he maksavat viidenkymmenen rahan tullin ja painuvat sisälle.

Matkalla keskusristeykseen he näkevät yhden ruumiin ja Gardan löytää yhden omista keihäistään, joita hän heitteli viime kerralla paetessaan. Sen jälkeen ryhmä käy vilkaisemassa pohjoisportilla ja nähtyään, että siellä on vartiat täysin kunnossa palaavat he jonkin matkaa taaksepäin ja Damon heittää yhden kulkutaudin suoraan portille ja kun ryhmä tulee portille se näkee, että muutama vartia on kuollut ja parikymmentä on sairastunut.

Hetken miettimisen jälkeen Crog ehdottaa, että jos tuonne heittäisi lohikäärmeitä ja menisi sitten portista läpi niin se voisi toimia. Tässä vaiheessa Demon sanoo, että laitoin nyt yhden, pitääkö vielä laittaa toinenkin? Jevgeni toteaa että "joo". Ryhmä näkee kun portille lentää pari lohikäärmettä, jotka laskeutuvat ilmeisesti hyökätäkseen portinvartioiden kimppuun.

Ryhmä juoksee hieman lähemmäksi ja näkee kuinka portinvartiokomppanja on aika pahasti hätää kärsimässä, mutta ylhäällä muurin päällä on joukkue jousimiehiä ampumassa lohikäärmeitä. Fihi laittaa jousimiesten eteen pari savumuuria niin etteivät he enää voi ampua lohikäärmeitä ja muuttaa sitten erikoisominaisuudellaan toisen portinpuoliskon neljäksi paunaksi kultaa (hän saa samalla selville, että se oli erittäinvahvasti taikasuojattu taikaportti).

Tässä vaiheessa yksi lohikäärmeistä huomaa ryhmä ja henkäsee pakoon painuvan ryhmän perään kaasua. Ainoastaan Crog tuntee olonsa hieman huonovointiseksi, mutta Jevgenin myrkynpoistotaika helpottaa oloa nopasti. Hetken odotuksen jälkeen kuulostaa siltä, että toinen lohikäärme on jo kuollut ja kun Jevgeni kurkkaa pensaan takaa huomaa hän, että portin läpi on juuri tulossa parisataa sotilasta lisää ja heidän perässään satakunta jousimiestä. Lohikäärme huomaa Jevgenin ja ampuu häntä kohti salamalla, joka osuu Jevgenin vieressä olevaan puuhun, niin että se kaatuu ja melkein romahtaa Jevgenin päälle.

Uudet joukot tappavat jo ilmeisesti hieman heikossa kunnossa olevan lohikäärmeen pois aika nopeasti. Tässä vaiheessa ryhmästä alkaa tuntua, että tehtävän punainen lanka on hukassa ja kun joku mainitsee tästä ääneen, kaivaa Gardan repustaan esiin punaisen langan ja antaa sen Crogille.

Crog toteaa, että hyvä nyt löydettiin punainen lanka, seurataan sitä ja sen jälkeen Crog nostaa langan eteensä ja lähtee kävelemään suoraan eteensä lankaa seuraten. Kun Crog lähtee kävelemään kohti pohjoista suoraan porttia kohti hermostuu Jevgeni ja hän juoksee Crogin luokse ja ottaa tältä langan pois, niin että Crog pysähtyy.

Jevgeni päättää tällä kertaa kysyä jumalaltaan, mitä heidän pitäisi tehdä jotta saisivat estettyä sinivihreiden suunnitelmat. Hän saa vastaukseksi, että "etsikää ympäriltä ja hankkiutukaa Manshoonin tornin alle". Ryhmä painuu temppelille keskustelemaan piispan kanssa. Sihteeri toteaa, että piispa on paikalla, hän hälyyttää. Hetken päästä kuuluu äänimerkki ja kuulutus "piispaa pyydetään toimiston puolelle, jumala odottaa".

Piispalta ryhmä kuulee, ettei sanansaattajat ole tulleet kertomaan mitään. Lisäksi piispa kertoo, että Erik Vääkelän poika voisi tietää enemmän kaupungista, hän on paikallisen vastarintaliikkeen johtaja. Samalla piispa myös kertoo miten häneen saadaan yhteyttä. Ryhmä lähtee ulos pienen häslingin jälkeen. Häslinki syntyi kun Galavan kävi hakemassa muut salin puolelta ja salissa olleet seuraajat tulivat alas ryhmän perässä katsomaan jumalaa. Piispa pysäyttää väkijoukon ja ryhmä pääsee ulos.

Seuraavaksi ryhmä yrittää mennä taikakauppaan, mutta sen ovi on lukossa, eikä kukaan tule avaamaan ovea vaikka Crog hakaa sitä. Sen jälkeen ryhmä lähtee jättämään sanaa Erik Vääkelän pojalle, eli he menevät taikakauppaa vastapäätä olevan talon eteen ja koputtavat oveen.

Ovi aukeaa koputuksen voimasta ja he näkevät käytävässä kuolleen miehen. Jevgeni herättää miehen henkiin, palauttaa hänen henkiset voimat, parantaa vielä pari mielisairautta ja sen jälkeen mies on likimain kunnossa vastaamaan kysymyksiin. Ryhmä kertoo miehelle mitä on tapahtunut ja tämä lähtee katsomaan perhettään naapurihuoneesta. Huoneesta hän löytää kaksitoista lastaan, vaimonsa ja vanhempansa, kaikki kuolleena. Jevgeni herättää koko perheen nopeasti henkiin. Sen jälkeen hän kysyy mieheltä, että voisiko hän varmistaa hyvin nopeasti onko Erik kunnossa, jotta voimme tarvittaessa herättää hänetkin henkiin. Mies huutaa yläkertaan, että oletko hengissä, jolloin yläkerrasta kuuluu, että "en". Jevgeni, Gardan ja Demon lähtevät ylös, Fihi ja Galavan menevät puoleen väliin ja palaavat sitten takaisin kun huomaavat, että Crog jäi alas.

Ylhäällä Jevgeni ryhtyy juttelemaan vastaan tulleen aatelismiehen kanssa. Crogkin lähtee hetken päästä perässä ylös, kun toteaa että siellä ilmeisesti tapahtuu jotain tärkeää. Aatelismies kieltää olevansa Erik, mutta kertoo, että Manshoonin tornin tienoille voisi päästä vastapäisen kadun päästä lähtevästä salakäytävästä. Lisäksi ryhmä voisi kuulemma auttaa vastarintaliikettä tuhoamalla tuon läheisen Tuomion temppelin. Fihi kysyy, että onko se yhtä rakennusta ja kun kuulee, että se on yhtä rakennusta, hän toteaa että "ok, katsotaan mitä voimme tehdä".

Ryhmä lähtee ulos ja menee ensin kapakkaan ja toteaa, että siellä on itsepalvelu, koska baarimikko on kuollut. Pitkän keskustelun jälkeen ryhmä päättää olla herättämättä baarimikkoa henkiin, koska hän oli niin töykeä. Sen jälkeen ryhmä etsii yhden tyhjän talon (tai siis talon, jossa on vain ruumiita), sitä varten, että he voisivat yöpyä siellä ja tarkkailla salaovea.

Lopulta ryhmä päättää sittenkin palata temppeliin yöksi, mutta käy ensin hakemassa kapakasta parempia juotavia. Sen jälkeen he käyvät vielä kirjoittamassa taikakaupan oveen "vaarallinen kulkutauti, älä tule sisälle!". Tämän jälkeen he lähtevät temppelille yöpymään Jevgenin käytyä vielä ensin palauttamassa herättämänsä perheen henkiset kyvyt takaisin.

Temppelillä Crog menee pitämään käännytyspuhetta ja kolmetoista tuntia myöhemmin hän lopettaa. Kiitokseksi siitä, että Fihi ja Galavan olivat vartiossa koko puheen ajan hän antaa Fihille toimivat violetit perhosen siivet.

Puolen päivän aikoihin ryhmä päättää lähteä katsomaan ensin onko taikakauppa on auki. Ovet on edelleen lukossa, joten Gardan ehdottaa, että Crog voisi tiirikoida oven auki. Crog ei suostu, koska kyseessä on taikakauppa, joten Gardan yrittää ensin itse, mutta Galavan hermostuu ja tiirikoi oven hetkessä auki. Muiden mielestä lukko näyttää hyvin hyvin monimutkaiselta ja he katsovat hieman ihmetellen Galavania.

Sen jälkeen Galavan painuu sisälle ja Jevgeni tulee seuraavana. Kun Jevgeni astuu ovesta läpi niin samassa toiselta sivulta iskeytyy ristikkoansa oven poikki, niin että se estää sisälle pääsyn. Ristikko on tehty noin sentin paksuisista raudoista, joten Gardan sanoo Fihille, että näytäs nyt miten macho mies oletkaan ja revi tuo ristikko pois. Fihi tekee työtä käskettyä ja repii ensin ristikosta yhden tangon irti ja toisella yrityksellä nostaa koko ristikon ylöspäin, niin että tangot katkeavat sivusta ja ristikko romahtaa sisälle huoneeseen. Galavan ja Jevgeni ovat jo tutkineet huoneen ja kun Gardan pääsee sisään painuu hän suoraan kauppahuoneen läpi varastoon. Muutkin tulevat perässä sisälle ja suurin osa painuu Gardanin perässä varastoon.

Gardan löytää varastosta nuorennusjuomapulloja, mutta Crogin mukaan ei ole oikein ottaa tavaroita. Samassa yläkertaan mennyt Jevgeni huutaa yläkerrasta, että kauppias on kuollut, jolloin Crog singahtaa välittömästi tavaroiden luokse ja toteaa, että jos kerran omistaja on kuollut niin nämä on nyt meidän. Crog juo heti yhden nuorennusjuoman, Demon neljä ja Fihi kolme. Otettuaan kaikki kamat mukaansa säilöö Jevgeni kaupan myyjän niin, että hän voi sitten myöhemmin palauttaa tämän henkiin.

Tämän jälkeen ryhmä ottaa riittävästi rahaa, jotta se saa ostettua pari taikakeihästä lisää Gardanille ja lähtee asekaupalle. Ostettuaan pari keihästä ryhmä palaa temppelille varmistamaan, että osaavat käyttää taikaesineitä.

Tutkittuaan esineet he lähtevät etsimään salaovea. He löytävät sen aika helposti ja painuvat suoraan sisään. Salaoven takaa lähtee käytävä, joka kääntyy pikkusen vasemmalle ja painuu alaspäin. Hetkeä myöhemmin se lähtee nousemaan ylöspäin. Tunneli päättyy lopulta oveen, josta ryhmä päätyy viisitoista metriä leveälle kujalle. Noin sadan metrin päässä kuja tulee Manshoonin tornin juurelle. Ryhmä ryhtyy etsimään salaovia. Hiedän siinä etsiessä heitä vastaan tulee parikymmentä ogrea ja neljä kaksipäistä enttiä.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/23		4/23
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	30		31
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		31		31
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/9		12/10
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		16		16
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	22		22
+ noble warrior/human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	12		13
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		14		15
+ Archmage/Human	Riikonen	20.2.837	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>