# ---------------------------------------------------------------------- Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) : $ Weby Mini (Kivinen) Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa). Osaa myös määrittää taikaesineiden ja henkilöiden voiman. Harjoituksen ja jumalallisen avun myötä on oppinut vähän paremmin pysymään muiden mukana vauhdissa. Kävelyvauhti on jo noussut noin puoleen toiseksi hitaimman vauhdista. $ Crog Daniels (Ahponen) Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. $ Jevgeni Hruzew (Aarni) Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. $ For Cee M (Alakoski) Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. $ Imaraus Zip (Riikonen) For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. # ---------------------------------------------------------------------- Minin ja hänen kavereidensa tarina vuonna 835 18. luku * To 17.11.835 Puolen tunnin kuluttua Jevgenin vapautetaan jalkapuusta, kun paikalle tulee hänen uskontokuntansa pappi, joka kertoo puhuneensa hänet vapaaksi. Tuollainen väkivaltainen käytös ei kuulemma kuitenkaan ole oikein suotavaa. Jevgeni lähtee teltan jäänteille nukkumaan. Aamulla ryhmä rakentaa muurien päälle kattoa Jevgenin taikakeinoilla luomista puuseinistä, jotka nostetaan kivimuurien päälle Zipin taikalevyllä. Sen jälkeen M valmistaa yhdestä puuseinästä oven ja yrittää vielä tehdä oveen saranoitakin, mutta siinä hän ei sentään onnistu. Kun katto ja ovi on valmis tekee M vielä seitsemänsataa kiloa lasia, laastia ja tiiliä, joista Jevgeni sitten muuraa ensin sisälle takan ja oven eteen matalan tiilimuurin pitämään pystyssä kolme metriä kanttiinsa olevaa lasiverantaa. Grilli muuraaminen jää vielä seuraavaan päivään. * Pe 18.11.835 Aamulla M valittaa, että ei ole saanut unta koska on pelännyt, että puukatto romahtaa niskaan, eikä hän ole saanut taikavoimiaan palautettua. Tämä ei kuitenkaan Jevgenia haittaa vaan hän ryhtyy heti aamulla muuuraamaan grilliä. Crog matkii Jevgeniä ja kasaa tiiliä ilman laastia isoon kasaan ja kun hän saa sen aika korkeaksi tulee M huomauttamaan, että eikös tuo menisi helpommin jos käyttäisit laastia. Samassa Crogin rakentama rakennelma romahtaa ja koko monta sataa kiloa tiiliä kaatuu heidän päälleen. Askan, Zip ja Weby ryhtyvät nopeasti kaivamaan Crogia ja M:ää esiin, samalla kun Jevgeni vain jatkaa rauhallisesti grillinsä muuraamista muiden heittelemistä tiilistä. Kun Crog ja M saadaan näkyviin näyttävät he aika heikkokuntoisilta. Kukaan ei mitenkään voisi selvitä moisesta tärskystä hengissä ja M ja Crog näyttävät tosiaan siltä ettei heillä ole montaa sekuntia elinaikaa jäljellä. Mutta kun Jevgeni menee tutkimaan M:ää nousee tämä saman tien istumaan ja näyttää vain hieman pöllähtäneeltä. Vastaavasti kun Jevgeni siirtyy katsomaan Crogia parantuu tämäkin kuin ihmeen kautta ja nousee pystyyn. M toteaa, että hän tuntuu nyt osavan paremmin mekaniikkaa, kun taas Crog oppii sen uskonnon filosofiaa jonka seuraajat uskovat, että hän on ko jumalan inkarnaatio. Lisäksi Crog oppii runonlausuntaa ja kankaan värväystä. Kuka vielä väittää ettei ihmiset opi mitään niin että tietoa yksinkertaisesti hakataan päähän... Aamupäivällä saapuu myös posti, joka tuo kirjeet sekä Jevgenille että Zipille. Jevgenille tulee kirje, jossa kerrotaan että hänen isotätinsä on kuollut ja jättänyt hänelle perinnöksi kaupunkiasunnon (joka kuulemma on kirottu). Zip vuorostaan on voittanut huvilan samalta kadulta kuin missä Jevgenin tädin talo on. Molempien pitää käydä kuittaamassa talonsa Ostesian-kaupungista, Zipillä on aikaa vuoden loppuun ja Jevgenillä taas puoli vuotta. Puolen päivän aikoihin Webyn luokse saapuu Dearan Agnete hänen kotikylästään, joka toteaa, että on velkaa Webylle aika paljon, mutta koska hänellä ei ole rahaa hän voisi mieluusti esim opettaa jotain taitoa Webylle korvauksena. Hänen erikoisalanaan on aseet, joten Weby toteaa, että hän on tässä oikeastaan harkinnut kunnon kirveiden käytön opettelua. Vähän tämän jälkeen armejan komentaja kävelee talon ohitse ja kun hän huomaa Jevgenin muuraamassa grilliä kutsuu hän tämän luokseen ja toteaa, että "te olette juuri ilmoittautunut vapaaehtoiseksi liittymään armejaan. Kirjuri hoitaa loput." Samassa paikalle saapuu kirjuri joka ojentaa Jevgenille lapun ja kun Jevgeni ottaa sen käteensä jää hänen sormistaan sormenjälki paperin alareunaan ja kirjuri toteaa, että "kiitos" ja ottaa paperin pois antaen toisen tilalle. Jevgeni on lievästi sanottuna pöllöhtäneen näköinen. Uudessa paperissa lukee, että Jevgenin pitää ilmoittautua 22. päivä Ostesianissa omassa yksikössään. Zipkin on halukas lähtemään Ostesiaan, mutta M haluaa, että Jevgeni tekee ensin grillin loppuun samalla kun Weby saa neljä tuntia koulutusta ja oppii kohtuullisen hyvin isojen kirveiden käyttöä. Askan saapuu iltapäivällä mukaan nuori, 17 vuotias tyttö, jonka hän oli pelastanut joesta hukkumasta. Tytön nimi on Galava. Kun ryhmä on valmis lähtemään Jevgeni ottaa ensimmäisen vastaantulija ja antaa tälle tehtävän vartioda taloa sillä välin kun ryhmä on poissa. Mies toteaa, että tottahan toki hän vartioi mielellään taloa ja he sopivat, että mies voi asua talossa sen aikaa kun ryhmä on poissa. M tekee portin Kosovaan ja ryhmä siirtyy sinne naamioimaan porttia. Crog jää linnan luokse, koska ei halua näyttäytyä Kosovassa oleville mustalaisille. Kosovassa ryhmä keksii, että lähdetään saman tien, vaikka linnalla he halusivat lähteä vasta huomenna. M on ehdottomasti sitä mieltä, että jätetään Crog ja lähdetään heti liikkeelle, mutta Zip ei suostu vaan lähtee hakemaan Crogia linnalta. Linnan luona Zip juttelee Crogin kanssa ja hän pistää Crogin näkymättömäksi niin, että tämä pääsisi mustalaisten ohitse huomamattomasti, mutta loiste näkyy jonkin verran näkymättömyyden lävitse. Zip menee edeltä portista muiden luokse ja ryhtyy tekemään levyjä, Crog tulee parin minuutin päästä perästä hypäten suoraan valmiille levylle ja heti sen jälkeen Zip lähtee liikkeelle. Mustalaisleiristä nousee heti kova meteli, mutta Zip jatkaa matkaansa heistä välittämättä. Neljä tuntia myöhemmin ryhmä on perillä Ostesianissa. Ryhmä majoittautuu kaupungin parhaaseen majataloon ja ottaa sieltä sviitin, jossa on kaksi makuuhuonetta. Jevgeni ja Askan menevät toiseen huoneeseen, M ja Zip toiseen, Crog nukkuu olohuoneen lattialla, Weby olohuoneen nojatuolissa ja Galava olohuoneen sohvalla. M ei taaskaan saa unta, vaan pyöriskelee sängyssä muutaman tunnin ja siirtyy sitten kapakkaan ryyppäämään. * La 19.11.835 Aamulla ryhmä lähtee heti aamusta notariaattiin ottamaan vastaan Jevgenin ja Zipin taloja. Kuitattuaan talot ryhmä menee ensin Jevgenin talolle, jossa kukaan ei kuitenkaan halua mennä Jevgenin mukana sisälle, koska talo on kuulemma kirottu, joten Jevgenin talon luota ryhmä jatkaa Zipin talolle ja tutkii sitä jonkin aikaa. Jevgeni lähtee takaisin omalle talolleen, muut jäävät vielä Zipin talolle, kunnes huomaavat, ettei sitä saa lukkoon. Sen jälkeen muutkin lähtevät perässä Jevgenin talolle, jonka edessä Jevgeni seisoo ihmetellen miten pääsisi sisään, kun ovi on lukossa. Kun Weby tulee paikalle tutkii hän hetken lukkoa ja avaa sen sitten helposti. Ryhmä tutkii ensimmäisen kerroksen ja siirtyy sitten toiseen kerrokseen. Siellä he löytävät yhdestä makuuhuoneesta pienen syvänteen, jossa on vettä. Zip toteaa, että tuonne tarvitaan sammakoita ja käyttää erikoisominaisuuttaan muuttaen Galavan, Crogin ja Askanin rupisammakoiksi. Muut tietysti ihmettelevät mitä oikein tapahtui ja Zip pysyy hiljaa (hän ei tiennyt että hänen erikoisominaisuutensa muuttaa muita ihmisiä sammakoiksi). Weby kuulustelee taikakeinoillaan ensin taloa, sitten Jevgeniä ja lopulta Zipiä ja Zipin kohdalla taika sanoo, että Zip on sekaantunut kyseiseen rikokseen. Pienen keskustelun jälkeen Zip toteaa, ettei hän tarkoittanut pahaa, hän vain ei hallinnut asiaa. Kuluu vielä hetki ja sitten Crog muuttuu takaisin ihmismuotoon. Hän ensin yrittänyt heittää taikaa sammakkomuodossa ja epäonnistunut siinä ja kun hän oli kuolemassa aivojen kärähdykseen oli hän käyttänyt parannustaan joka palautti hänet myös sammakkomuodosta. Crog ryhtyy laittamaan haarniskaansa päälle samalla kun muut lähtevät tutkimaan kolmatta kerrosta. Siellä on hirmuinen määrä pieniä huoneita. Jevgeni ja Weby tutkivat ne loppuun, mutta Zip ja Crogin palaavat alas ulkona odottavan väsymyksestä heikkokuntoisen M:n luokse. Kolmisen tuntia myöhemmin Weby ja Jevgeni palaavat alas ja löytävät sieltä alakertaan väkijoukolta suojautuneen Crogin, jonka mukana ovat myös Zip ja M. M ja Zip olivat välissä käyneet ennustajan luona ja saaneet yhden kaverin auttamaan heitä. Mies oli ensin kerännyt Askanille kärpäsiä ja sen jälkeen hän oli lähtenyt viemään olutta ja elintarvikkeita Zipin kämpälle ja ryhtynyt sitten koristelmaan Zipin taloa (hän on kivenhakkaaja). Palattuaan takaisin Jevgenin talolle olivat he törmäänneet sen edessä isoon väkijoukkoon, joka oli tullut katsomaan suurta jumalansa inkarnaatiota Crogia. Kun Jevgeni tulee paikalle kysyy Crog häneltä mitä pitäisi tehdä ja Jevgeni käskee lähettää ne kirkkoon. Crog tulkitsee Jevgenin sanoja hieman kierosti ja lähettää ne Jevgenin kirkkoon Asavaan ja käskee sanoa siellä terveisiä Jevgeniltä. Kun väkijoukko on lähetetty pois lähtee Jevgeni armejaan ja muut siirtyvät Zipin luokse syömään. Siellä on jo kivenhakkaaja työssään koristelemassa eteishallia. Mies lähtee tosin melkein heti kotiin syömään. Armejassa Jevgeni ei onnistu luikertelemaan irti, vaan joutuu sotavaunun kuskiksi. Hänellä on kaikki tarvittava varustus, joten hän ei saa mitään varusteita, vaan siirtyy suoraan alkeiskoulutukseen. Jevgeni oli antanut Zipille luvan hakea kaksi sänkyä ja yhden pöydän hänen kämpästään. Weby toteaa, että eihän tässä ole mitään järkeä ja hän ottaa "yhteyttä" taikakeinoin Jevgeniin ja saa kuulla, että ryhmä voi ottaa yhden sängyn kullekin ryhmäläiselle, mutta ei Askanille ja Galavanille ennen kuin he muuttuvat pois sammakkomuodosta. * Su 20.11.835 Aamulla M on vihdoinkin saanut nukuttua ja saanut taikavoimansa takaisin. Zip lähtee heti aamulla ennustajan luokse ja Weby vuorostaan käy ostamassa itselleen sotahakun. Kun Weby ja Zip palaavat Zip kertoo, että hänet yritetään murhata ja siihen auttaisi jos hän joko muuttaisi pois kaupungista tai jos hän asuisi samassa huoneessa muiden kanssa. Muut eivät ota ennustajan puheita kovinkaan vakavasti, mutta ryhmä kuitenkin muuttaa samaan huoneeseen. Ryhmä ryhtyy tutkimaan taloa ja M heittää talonkartoitustaian ja samassa taikavaroitin laukeaa ulvomaan kovalla äänellä. Kuluu hetki ja sen jälkeen paikalle saapuu kolme taikuria lentäen ja he kysyvät mikä on ongelmana. Zip kertoo, että tämä on hänen talonsa ja hälytys oli vahinko, M laukaisi sen vahingossa. Taikurit eivät ota asiaa kuuleviin korviinsa vaan toteavat, että väärästä hälyytyksestä veloitetaan viidenkymmenen kullan maksu. Zipillä ei ole niin paljoa rahaa, joten taikurit uhkaavat pistää maksun ulosottoon ja lähtevät pois. M:n tutkintataian avulla hän oli löytänyt kaksi salaovea kirjastosta. Toinen ovi on sivuseinässä ja sieltä löytyy portaat alas viemäriin. Viemärissä haisee, joten ryhmä palaa takaisin ylös. Toinen ovi on ulkomuuria vasten ja sen takaa aukeaa metrin levyinen käytävä, joka jatkuu kymmenisen metriä alaviistoon ja päätyy umpikujaan muurin ulkopuolella. Weby löytää umpikujasta salaoven, jonka takaa löytyy poikittainen samanlainen käytävä kuin tämäkin. Hetken miettimisen jälkeen ryhmä lähtee juoksemaan käytävää oikealle. Juostuaan viitisenkymmentämetriä edessä juokseva Weby havaitsee jotain ja pysähtyy yllättäen painautuen seinää vasten. Valitettavasti hänen miekkansa heilahtaa käytävän poikki poikittain ja perässä tullut Crog törmää siihen. Kun ryhmä tutkii mitä Weby näki löytää hän maasta pienen kankaanpalan, joka on ilmeisesti pudonnut joltakin vartiomieheltä tai vastaavalta. Ryhmä jatkaa matkaa vielä noin kymmenen metriä ja sen jälkeen Weby havaitsee selvän salaoven seinssä. Ryhmä tutkii salaovea, mutta sitten se kuulee meteliä edestäpäin ja palaa takaisin omaan käytäväänsä odottamaan, että edestä tulevat porukat menevät ohitse. Parinkymmenen minuutin kuluttua ryhmä palaa taas käytävään ja palaa Webyn löytämän salaoven luokse. Crog avaa sen kunhan Weby on ensin tutkinut sen. Oven takaa löytyy ylöspäin menevät portaat, jotka kaartavat hiljalleen vasemmalle. Weby havaitsee käytävässä erittäin tuoreita jälkiä, joten ryhmä sulkee oven ja jatkaa eteenpäin. Melkein samassa Weby kuulee edestä raahaavaa ääntä ja kun Crog on lähdössä juoksemaan eteenpäin kiipeää Weby pois Crogin olkapäiltä ja kääntyy takaisin kohti Zipin talon salaovea. Muut jatkavat eteenpäin ja Crogia ammutaan pari kertaa nuolella ennen kuin hän törmää käytävän tukkivaan esteeseen. Weby palaa Zipin talon salaovelle ja jää sinne odottamaan muita. Pienen tappelun jälkeen tulos on kaksi kuollutta örkkiä ja loput paenneet. Crog joka oli juossut örkkien perään palaa Zipin ja M:n luokse, jossa M on juuri hajottanut edessä olleen saippualaatikon tulitikuiksi, sen jälkeen kun Zip oli sytyttänyt taskulampun. Kauempaa kuuluu taas meteliä ja Zip, M ja Crog juoksevat Webyä luokse ja painuvat käytävästä kirjastoon. Ryhmä tulee sisään kirjastoon ja Weby parantaa siellä M:ää ja Zippiä, vihollisista ei kuulu enää mitään. # ---------------------------------------------------------------------- + + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Weby Mini 15 15 + sleuth/human Kivinen 8.6.835+202 - - + + Crog Daniels 3/12 3/12 + rogue/paladin/1/2-orc Ahponen 8.6.835+202 - - + + Jevgeni Hruzew 15 16 + cleric/half-orc Aarni 8.6.835+202 - - + + For Cee M 15 15 + force mage/human Alakoski 28.10.835+202 - - + + Imaraus Zip 12 13 + mage/human Riikonen 28.10.835:6+196 - - + + Askan Deymoi 25 25/0 + thief/human NPC 28.10.835:160+42- - + + Galavan 6 6/0 + sailor/human NPC - - -