TSM Osa 3, Luku 015 (tsmpart3/tsmpart3.015)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kertomus erään ryhmän kohtaloista

vuonna 458

15. luku

Päätämme että nyt on oikea aika lähteä pois täältä, mutta koska Mac on niin heikossa kunnossa emme halua kantaa häntä, ja joudumme vielä odottelemaan. Siinä odotellessamme huomaamme että suuri yli viidenkymmenen sotilaan joukko menee suhteellisen läheltä ohitsemme tutkian tätä laaksoa jossa olemme. Aron toteaa että jos täällä on noin monta sotilasta ei siellä kylässä voi olla kovinkaan montaa jäljellä, joten voisimme lähteä sinne. Hän piilottaa ensin Macin hyvin pusikkoon, ja sitten me kaikki loput lähdemme kohti kylää. Kun saavumme kylän lähistölle, ja alamme miettimään sopivaa suunnitelmaa toteamme, että ketään meistä tuskin tunnistetaan, eli päädymme suoraviivaiseen suunnitelmaan, eli kävelemme suoraan kylään, ja katsomme sitten lisää. Kun lähestymme kylää kerromme olevamme kauppiaita, ja hetken miettimisen jälkeen portinvartija avaa meille portin. Sisäpuolella näemme noin puolisen tusinaa sotilaita jäljellä ja loput ovatkin kylän väkeä. Kun meidät ohjataan kylän keskelle huomaamme kylän toisella laidalla kalliossa ison aukon, joka ilmeisesti johtaa sinne luolastoon. Trex alkaa heti hieromaan kauppoja, ja kyselee mitä heillä on myytävänä meille. He toteavat ettei heillä paljon muuta ole kuin turkiksia, ja Trex ostaakin heiltä kaikki turkikset. Hetken kyseltyämme kuulemme että heillä on vielä lisäksi kahdenkymmenen seitsemän kääpiön täydelliset sotavarusteet. Trex toteaa että noin isoa määrää hän ei saa kuljetettua, joten hän päättää ostaa vain viisi täydellistä satsia. Kun vielä vähän aikaa hieromme kauppoja, alkaa väki menettää kiinnostustaan huomattuaan että meillä ei ole oikeastaan mitään myytävää, joten mekin päätämme että nyt on oikea aika poistua näyttämöltä, koska joku voi silti vielä tunnistaa Aronin, Nodavidin tai Wirz'nbru'znr:in.

Poistumme kylästä, ja toteamme heille että saatamme vielä tulla uudestaan kunhan ensin saamme varastomme täytettyä. Palaamme takaisin siihen laaksoon johon piiloitimme Macin. Huomaamme että se iso sotilaslauma ei ole vielä tullut takaisin solasta, joten päätämme joka tapauksessa lähteä liikkelle. Alamme etsimään Maciä, Aron sanoo että helppo juttu mutta neljän tunnin päästä hänkin joutuu toteamaan että ehkä tässä onkin jotain pieniä ongelmia. Trex:n palvelijat ovat kaivaneet jo kohta kolme metriä syvän montun kohdasta jossa Trex väittää Macin olevan haudattuna. Lopulta Aron sitten löytää Macin, ja alamme valmistautumaan lähtöön. Ennen lähtöä Aron tekee Trexin palvelijoiden kaivamasta kuopasta hyvin piiloitetun ansakuopan, ja sitten lähdemme kohti pääkaupunkia. Emme pääse kovinkaan pitkälle ennen kuin tulee pimeä, ja leiriydymme.

Aamulla kuulemme jotain kopsetta, ja lähdemme vauhdikkaasti liikkeelle. Kun pääsemme liikkeelle huomaamme ettei se meteli ollutkaan ratsastajista vaan isosta laumasta lampaita. Noin puolenpäivän aikoihin saavumme polulle, ja kuljettuamme sitä vähän matkaan näemme meitä vastaan tulevan kuusi demonia. Aron lähtee taas sivulle hoitamaan omaa osaansa, ja hänen peräänsä lähtee kolme demonia. Me muut valmistaudumme ottamaan loput kolme vastaan. Aron toteaa ettei hän pärjää kolmelle, ja lähtee juoksemaan pakoon. Meillä Trexin henkivartijat, Nodavid ja Wirz'nbru'znr asettuvat eturiviin, ja Trex ja minä seuraavaan riviin. Trexin palvelijat pakenevat kauas taakse. Trexin henkivartijat saavat yhden demonin kumpikin, ja kolmas tulee sitten Nodavidin ja Wirz'nbru'znr:n kimppuun. Toinen Trexin palvelijoista saa heti alussa hyvän iskun ja hänen demoninsa menee jo siitä hieman heikkoon kuntoon. Myös Nodavid osuu todella hyvin saaden aikaan kuolettavan haavan, joka ei kuitenkaan vielä heti alussa hidasta demonia yhtään. Trex syöksyy henkivartijoittensa väliin, ja ampuu toista demonia pyssyllään, repien siltä korvan irti. Minä ammun takarivistä nuolilla. Hetken taistelun jälkeen Nodavid jättää demonin kokonaan Wirz'nbru'znrille, ja lähtee auttamaan toista Trexin henkivartijoista. Molemmat henkivartijoista alkavat olla heikossa kunnossa, ja kun Wirz'nbru'znr saa oman demoninsa maahan, niin että se ei nouse siitä, ja lähtee auttamaan muita, ovat molemmat henkivartijat jo tajuttomina. Nodavadilla ja Wirz'nbru'znr:llä ei ole mitään ongelmia loppettaa kaksi heikossa kunnossa olevaa demonia, ja niin taistelu on ohitse. Päätämme lähteä saman tien jatkamaan matkaa, koska Aronilla voi kestää kauan ennen kuin hän pääsee demoneistä eroon, ja sittenkin ne saattavat tulla tänne meidän kimppuumme. Luotamme siihen että Aron saa meidät kiinni, mikäli on vielä elossa kolmen demonin jälkeen. Jatkamme polun sivustalla vähän matkaa kunnes huomaamme vielä isomman lauman demoneita kulkevan polkua pitkin. Lähdemme painumaan lujaa vauhtia sivulle pakoon, mutta demonit lähtevät onneksemme toiseen suuntaan.

Aamupäivällä tapaamme kaksi vaeltavaa pappia, jolta saamme kuulla että piiritys on ohitse, ja demonit ovat lähteneet pois. Lisäksi kuulemme että kuningas on nyt piirittämässä sitä vanhaa päälinnaa, jossa paha vieläkin asustaa. Juteltuamme hetken saapuu paikalle kaksi pappia lisää, jotka alkavat heti riidellä kahden ensiksi tulleen papin kanssa joistakin uskonkappaleista, joten me katsomme parhaaksi häipyä.

Saavumme vihdoinkin järvelle. Järvestä lähtee pieni joki, ja vähän matkan päässä näemme sillan. Menemme sillalle, ja lähdemme ylittämään sitä, kun paikalle saapuu trolli, joka pyytää silta tullia. Maksan auliisti, mutta Trex yrittää tinkiä, ja joutuu maksamaan kaksinkertaisen maksun. Tosin hän siinä maksaessaan otta trollin rahasäkin itselleen, ja kun trolli sitten yrittää laittaa Trexin rahoja säkkiin hän tunkee käden siihen paikkaan jossa säkki oli, ja pudottaa rahat. Nyt trolli huomaa että koska rahat eivät menneetkään säkkiin vaan putosivat maahan täytyy säkkin olla hävinnyt. Trolli lähtee ihmetellen etsimään sitä majapaikastaan. Trex kerää maasta vielä omat rahansakin, ja niin jatkamme matkaamme pääkaupunkiin. Kaupungissa ostamme tavaraa, ja myymme osan ylimääräisistä kamoistamme. Trex ostaa itselleen yhden aasin ja kärryt lisää.

Aronkin saapuu paikalle, ja kertoo piiloutuneensa niiltä demoneilta, ja sitten odotettuaan niiden häipymistä hän oli lähtenyt tutkimaan mihin se polku vei. Polku oli sitten hävinnyt lähellä sitä syvänteen suuta jota olemme viimeiset pari viikkoa tutkineet. Aron ostaa itselleen hevosen ja kärryt päästäkseen liikkumaan paremmin. Lisäksi Trex houkuttelee mukaansa vankkureiden kuljettajan nimeltään Rik Brik. Lähdemme kohti päälinnaa, tapaamaan kuningasta.

Saavumme päälinnakkeen luokse. Mac on jo tullut lähes kuntoon, ja yrittää päästä kuningaan puheille, mutta ei kuitenkaan onnistu. Jatkamma suoraan matkaa kohti omaa maatamme. Pääsemme illalla siihen kohtaan jossa aikaisemmin nousi Macin ja Aronin maan päälinna, mutta jossa nyt enään on laajalle alueelle levitetty joukko kiviä. Menemme vieressä olevaan pääkaupunkiin, ja löydämme senkin täysin raunioituneena. Aron toteaa että täytynee varmaan lähteä tutkimaan noita linnakkeita yksi kerrallaan.

Lähdemme liikkeelle.

Saavumme linnakkeelle, mutta siellä onkin salossa Resin lippu, mutta menemme kuitenkin tutkimaan asiaa. Linnakkeella kuulemme että Resin joukot olivat vallanneet linnakkeen koska se oli ollut kauan tyhjillään, ja ympäröivän seudun asukkaat tarvitsivat turvaa. Kysymme minne nämä ritarit ovat menneet, ja saamme kuulla yhden asuvan naapurilinnassa. Lähdemme sitä kohti nukuttuamme ensin majatalossa yön.

Saavumme seuraavan linnakkeen lähistölle, ja näemme metsästyshaukan kaartelevan ilmassa. Lähdemme kohti paikkaa mihin haukka laskeutui, ja löydämme sen ritareista, jolle neuvoimme demonien tappo miekan paikan. Hän tervehtii meitä, ja kuulemme että maa on nyt jakaantunut kahteen osaan. Yksi ritareista ei suostunut hänen ja hänen veljensä suorittamaan äänestykseen johtajasta, ja on nyt omassa linnassaan eikä enään ole näiden muiden alainen. Lisäksi on tapahtunut muitakin pieniä muutoksia, kuten että johtajuus on nykyään kiertävää, ja yksi ritarien entisistä aseenkantajista on noussut ritariksi. Tässä keskustellessamme menemme samalla linnaan. Linnassa toteamme että siellä on todella vähän alkuperäisiä sotilaita, mutta sen sijaan on muutama peltiheikki. Totean heti että panssari ei ole riittävän hyvälaatuista että he olisivat minun maastani, mutta mahdollisesti siitä vapaavaltiosta, josta löytyy palkkasotureita joka lähtöön. Lisäksi Aron huomaa että he ovat vaihtaneet vanhan yhden kotkan sisältäneen lipun lippuun, jossa on kolme pienempää kotkaa. Juttelemme kaikkea muutakin mahdollista, että tatuointi kone on saatu pelastettua, ja että se on nyt hänen veljellään. Lisäksi kuulemme että suuruudenhullu ritari on linnoittautunut aivan toisella puolella olevaan linnaan. Aron toteaa että hän lähtee nyt kuitenkin tapaamaan tätä ritaria, koska hän oli joskus Aronin ystävä. Ritari toteaa että voisitte samalla sitten viedä tämän kirjeen perille, ja niin saamme kirjeen vietäväksi. Lähdemme heti seuraavana aamuna.

Näemme ainoastaan pienen liskon.

Puolenpäivän maissa ohitamme pienen karhunpennun, jota Rik katsoo niin kunnioittavasti, että jopa Trex pysyy aisoissa, eikä yritä ampua sitä pyssyllään. Saavumme linnakkeelle. Joku Aronin ystävä yrittää hiipiä taaksemme mutta Aron huomaa hänet, jolloin tämä Aronin ystävä toteaa että taito taitaa ruostua, kun sitä ei käytä. Linnakkeen väki valittaa että heidän laskusiltansa on rikki, joten meidän pitäisi käyttää koria, joka hinataan muurien päälle. Minä ja Trex lähdemme välittömästi tutkimaan sitä laskusiltaa ja minä saan sen melkein aukeamaan, tosin nenäni jää sinne hammaspyörien väliin, niin että se juuttuu uudestaan, ja minun nenäni murskaantuu. Tämän jälkeen minä en tuohon laitokseen koske. Trex jatkaa tutkimuksia, ja hän saakin portin auki, tosin kiinni sitä ei enään saa. Sotilaat eivät ole täysin tyytyväisiä tähän korjaukseen mutta parempaakaan emme voi nyt tarjota. Täällä näyttää olevan suurin osa vanhasta armejasta, ja kuulemme ritarilta että kaikki he ovat siirtyneet vapaaehtoisesti hänen joukkoonsa, ja että he valitsivat hänet johtajakseen. Nyt systeemit on täälläkin vähän muuttunut, niin että täällä jokaisella miehellä on arvonsa mukainen äänivalta, ja kaikista tärkeistä asioista päätetään äänestämällä. Tosin äänestyksiä ei ole pidetty kovinkaan monia, koska sotilaat ovat hoitaneet omat asiansa, ja siviilit omansa. Aronin tuoma kirje tutkitaan tarkasta, ja sitten ritari lukee sen. Kirjeessä on kuulemma vain uhkavaatimuksia, ja niitä hän on ihan tarpeeksi kuullut. Tällävälin täysin masentunut Rik on käynyt ostamassa kylästä itselleen muutaman tynnyrin olutta, ja juo sitä parhaillaan Trexin palvelijoiden kanssa ulkona, minkä kyllä huomasi palvelijoiden huonona kuntona seuraavana päivänä. Päätämme yöpyä täällä ja jatkaa huomenna matkaa.

Aamulla näemme kuinka Aron syöksyy oluelle kapakkaan parinkymmenen muun sotilaan kanssa, ja heti yhden tuopin jälkeen he jatkavat juoksuaan eteenpäin. Muutaman tunnin kuluttua he tulevat takaisin, ja ottavat taas yhden tuopin ennen linnaan juoksemistaan. Menemme heidän perässään linnaan, ja saamme kuulla tuon olleen vapaaehtoista aamuvoimistelua. Lähdemme melkein heti liikkeelle kunhan ensin saamme herätettyä krapulassa olevat Trexin palvelijat.

Illalla pääsemme jo seuraavan linnoituksen luokse, ja toteamme sen olevan örkkien piirittämä. Jäämme kauemmaksi katsomaan miten peltiheikit toimivat. Meidän ei tarvitse odottaa kauaakaan kun linnakkeen portit avautuvat ja sieltä syöksyy kolmisenkymmentä peltiheikkiä suoraan örkkilauman keskelle. Tämän jälkeen alkaa piirileikki linnan ympäri, kun örkit yrittävät aina valita vastakkaisen puolen linnasta kuin millä peltiheikit ovat ja hyökätä sieltä linnaan, mutta peltiheikit juoksevat niin lujaa kuin pääsevät heidän perässään. Hetken kulutta örkit kyllästyvät ja lähtevä pois. Menemme linnakkeeseen, samalla kun sieltä lähtee kymmenkunta peltiheikkiä kohti seuraavaa linnaa. Kuulemme että he olivat vaihtomiehistö. Juttelemme linnan porukan kanssa vähän aikaa ja menemme sitten nukkumaan.

Aamulla toteamme että linnake on taas örkkien piirittämä. Tällä kertaa niitä on vähemmän kuin eilen, mutta nämä ovat sitä parempaa osaa eilisestä poruksta. Aron toteaa että voi ei taas noita. Eihän tästä tule mitään jos noi örkit aina häiritsevät, varsinkin kun noilla Trexin palvelijoilla on taas kova krapula Rikin tarjoamien juomien takia. Aron nousee muurille, ja huutaa sieltä kovalla äänellä örkkien kielellä, että "Menkää pois häiritsemästä, täällä on krapulaisia miehiä". Örkeistä yksi vastaa että "Selvä tulemme sitten huomenna uudestaan", ja tämän jälkeen örkit lähtevät. Lähdemme parin tunnin päästä liikkelle kunhan ensin olemme saaneet krapulaisetkin liikkeelle.

Pääsemme puolenpäivän aikoihin seuraavalla linnalle, mutta kun lähestymme sitä huomaamme jotain outoa. Yhdessä linnan neljästä tornista on nyt vanha yhden kotkan lippu kun kolmessa on vielä kolmen kotkan lippu. Hetkinen nyt kahdessa on jo yhden kotkan lippu, ja nyt kolmessa, ja hetken päästä kaikissa. Vähän ajan päästä näemmekin tutun hahmon eli sen Aronin ystävän tulevan linnalta päin hihittäen itsekseen, ja kantaen isoa nyyttiä, jossa arvatenkin on neljä kappaletta kolmen kotkan lippuja. Toteamme ettei nyt ole oikea aika mennä linnaan visiitille, ja niinpä Aron päättää että hän lähtee tapaamaan sitä ystäväänsä minun maassani. Minä ilmoitan että puoleenväliin asti tulen, mutta kymmentä mailia lähemmäksi vaimoni kotikaupunkia en tule. Lähdemme kohti maani pääkaupunkia, ja ehdimme illaksi kaupunkiin, johon minä jään odottamaan muiden paluuta.

Kuljeskelen kaupungilla, ja törmään matkalaisiin. Tällä välin Aron kavereineen ehtii sinne ystävänsä paronin luokse, jossa heidät otetaan hyvin vastaan. Aron kulee että nykyään paronilla on rauhallista, koska he ovat avioliiton kautta liittoutuneet pahimman kilpakumppaninsa kanssa, ja syrjäyttäneet kolmannen kilpailijansa kokonaan vallasta.

Myöhemmin kuulen että Aronin kumppaneineen eivät olleet uskoneet minun varoitustani että kovin lähelle vaimoni kaupunkia ei kannata mennä, vaan he olivat menneet suoraan sinne. Siellä he olivat sitten menneet maitobaariin ihmeteltyään hetken kaupunkin siisteyttä, ja maitobaarissa oli tullut täysi hiljaisuus kun he olivat kysyneet vaimoani. Samassa ulkoa oli kuulunut rikkoutuvan tynnyrin ryskettä, ja kun Rik oli syösynyt ulos oli hän nähnyt kuinka vaimoni oli rikkonut hänen tynnyrinsä, ja kallisarvoinen olut valui ulos. Rik oli hermostunut, ja vaatinut korvausta rikkotuista tynnyreistä, mutta vaimoni oli vaan vastannut että tähän kaupunkiin ei tuoda alkoholia, ja lähtenyt pois. Sitten Rik oli munannut pahemman kerran hän mainitsi minun nimeni, jolloin vaimoni syöksyi salamana hänen kimppuunsa, ja nosti hänet ilmaan (mikä on aika hyvin kun ottaa huomioon että Rik on yli kaksi metriä, ja vaimoni vähän yli sata neljäkymmentä), ja alkoi inttämään missä hän on... Rik menee hieman vaikeaksi, ja ei halua sanoa mitään, jolloin vaimoni sanoo että kerro heti tai saat kepistä, ja kun Rik ei vieläkään vastaa mitään, niin siinä vaiheessa vaimoni lyö häntä kepillä, jolloin paksukalloinen Rikin ymmärtää että olisi parempi kertoa. Rik sanoo ettei hän tiedä sen paikan nimeä, ja että tuo Aron tuntee sen paremmin. Nyt vaimoni käy Aronin kimppuun, ja nappaa tästä tukevan otteen. Mac huomaa että tilanne alkaa luistamaan käsistä, ja alkaa keskittymään nukutustaikaan. Vaimoni yrittää saada Aronista hyvää otetta, mutta joutuu pudottamaan Rikin tässä rytäkässä. Mac heittää taikansa, mutta ei onnistu nukuttamaan vaimoani, tästä vaimoni alkaa jo hieman hermostua ja heittää Maciä kepillä. Nyt Aron yrittää sillävälin hypätä rattaille ja lähteä pakoon, mutta vaimoni saa hänet kiinni, ja saa hyvän otteenkin, jolloin Aron katsoo parhaaksi kavaltaa minut, ja kertoo minun olinpaikkani. Vaimoni hyppää lähimmän hevosen selkään, ja lähtee ratsastamaan kovaa vauhtia pois. Kuluu kymmenen sekuntia, ja sitten kuuluu kuinka koko kaupunki hengähtää helpotuksesta, ja väki alkaa pursuta kadulle juhlimaan. Mac syöksyy tutkimaan vaimoni unohtamaa keppiä, ja huomaa että siinä on palauttamistaikuutta ja ... samassa keppi häviää. Vaimoni ainoa heikko ominaisuus on hänen muistinsa, joka ei pelaa kovinkaan hyvin. Maitobaari muuttuu tynnyrin käänteessä pirtubaariksi, ja juhla alkaa. Jossain vaiheessa juhlintaan Trexille tulee mieleen, että se hirviö saattaa vielä tulla takaisin, ja kun hän mainitsee asiasta lähtevät kaikki heti liikkeelle suuntana pois täältä.

Tällä välin minä nukun rauhaisaa untani huoneessani kolmannessa kerroksessa, kunnes kuulen hirmuisen rysähdyksen, ja huomaan kuinka yksi seinistä omaa nyt yhden aukon enemmän. Lisäksi näen vieressäni uhkaavan hahmon joka epäilyttävästi muistuttaa vaimoani. Kun vielä kuulen sen sanovan "Ai ai rudolf olet ollut tuhma poika" tunnistan vaimoni, ja yritän syöksyä seinän läpi. Vaimoni saa minut kiinni ennen kuin ehdin edes yrittää tuota mutta niin siinä on aina käynyt. Hän napauttaa minua leikkisästi sormille, koska olen ollut tuhma, jolloin minulta murtuu kaksi sormea. Seuraavaksi vaimoni toteaa että minä olen ollut niin tuhma että hän on päättänyt ottaa minusta eron. Kuluu parikymmentä sekuntia. Kertaan. Hän ottaa minusta eron! Tajuan asian. Tunnen kuinka tajuntani alkaa valua ulos aivoistani ja olen ihan varma että olisin vajonnut koomaan ja muuttunut aivottomaksi idiootiksi, mikäli jumalat eivät olisi puuttuneet peliin, ja palauttaneet minua taikaisin normaaliin olotilaan. Vaimoni tämän sanottuaa kääntyy ympäri ja poistuu.

Istun sänkyni laidalla aamuun asti, ja kun vaimoni siihen mennessä ei ole tullut kertomaan minulle että se olikin vain pieni vitsi, uskon että se on totta, ja aloitan hirmuisen juhlinnan. Tarjoan kapakassa kaikille jotka vain tulevat sisään, ja täytyy sanoa että paljon väkeä sinne kapakkaan mahtuu. Muut saapuvat puolenpäivän aikaan, ja jopa Rik ilostuu nähdessään kapakassa kaikki kymmenen oluttynnyriä aukinaisena lattialla niin että kuka tahansa saa täyttää niistä kolpakkonsa. Jatkamme juhlintaa kaksitoista päivää jona aikana minä tarjoan yli viisikymmentä tynnyrillistä olutta.

Kun kahdentoista päivän jälkeen päätämme jo lopettaa totean että ensi vuonna otetaan uudestaan, ja siltä varalta että minä sattuisin kuolemaan niin testamenttaan 30 kultarahaa Sir Rudolfin olutfestifaalien järjestämiseen ainakin kuutena seuraavana vuonna, ja toivon että perinnettä jatketaan vielä myöhemminkin. Tosin seuraavana vuonna venytämme varmaan festifaalin täydeksi kahdeksi viikoksi.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Aron
+ Assasin		Ville		9	9	16.6.57	-	-
+
+ Mac The Cruel (Missilist 1, Medic)
+ Wizard		Nevalainen	8	8	15.7.57	-	-
+
+ Wirz'nbru'znr
+ Assasin		Riikonen	4	4	7.3.58	-	-
+
+ Hanipal The Cannibal (Dumpped)
+ Warrior		Alakoski	3	3	15.2.58	-	-
+
+ Nodavid
+ Thief			Maaninen	5	5	22.2.58	-	-
+
+ Sir Rudolf Viisas
+ Bard			Kivinen		4	4	22.4.58	-	-
+
+ Sir Trex Goodtrade
+ Trader		Alakoski	4	4	24.4.58	-	-
+
+ Rik Brik
+ Rogue			Ahponen		New/4	4	1.5.5

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>