TSM Osa 3, Luku 008 (tsmpart3/tsmpart3.008)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kertomus erään ryhmän kohtaloista

vuonna 458

8. luku

Crush näkee isoja muurahaisia kävelevän ohitse, mutta ne eivät kuitenkaan hyökkää meidän kimppuumme. Myöhemmin kun Vivian on jo tullut tajuihinsa näkevät he samanlaisia koiria kuin aikaisemminkin, mutta kun niitä on vain pari lähtevät he hyökkäämään kohti. Nämä eivät kuitenkaan ole avain samanlaisia, vaan sylkevät tulen sijasta kylmyyttä, jolloin Vivian menee tajuttomaksi. Crush saa ne kuitenkin karkoitettua.

Käväsen välillä vähän aikaa tajuissani, Vivian on jo ollut jonkin pitemmän aikaa tajuissaan, mutta kun näemme ylhäällä hahmoja, joille Vivian huutelee jotain ampuvat ne meitä nuolilla, ja minä menen taas tajuttomaksi vähäksi aikaa. Crush kertoo että ne hahmot olivat hävinneet pian niiden nuolien jälkeen. Odottelemme vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen päätämme lähteä katsomaan miten muut voivat.

Menemme ensin katsomaan Tukkia ja Hanipalia. Matkalla sinne löydämme Tukin keskeltä käytävää kuolleena. Jatkamme matkaa sinne mihin olimme Tukin ja Hanipalin jättäneet (j), ja sieltä löydämme Hanipalin kuolleena. Crush tutkii Hanipalia ja väittää tämän olevan jossain transsissa, mutta kuitenkin vielä elossa. Viemme hänet alttarihuoneeseen, josta löydämme Migran kuolleena. Rukoilemme Hanipalin paranemista, ja ihme tapahtuukin, eli Hanipal alkaa hengittämään. Jäämme odottelemaan Hanipalin kuntoutumista.

Kun odottelemme siellä alttarihuoneessa saapuu paikalle vanha tuttumme linnakkeelta, eli Mac The Cruel. Crush on todella onnellinen, ja vaatii että Mac poistaisi sen kirotun miekan hänen kädestään. Jonkin ajan päästä Mac saakin miekan poistettua, ja Crush päättää nyt sitten luopua miekasta, vaikka se onkin hyvä miekka silloin kun kirous on poissa. Teemme paaripurilaat, joille nostamme sitten Hanipalin, ja päätämme lähteä tutkimaan lisää luolastoa. Koska meillä on nyt taikuri mukana, menemme heti sille symboolille, ja kysymme Maciltä mikä se on, ja miten sen saa pois. Mac toteaa että se tarkoitus on estää siitä kulkeminen, mutta sen yli voisi päästä. Hypimme siitä yli, sen jälkeen kun Mac oli siirtänyt Hanipalin paareineen siitä yli. Muut onnistuvat pääsemään pikkusäikähdyksillä, mutta minä putoan keskelle symboolia, ja saan kauhean sätkyn. Pääsen siitä kuitenkin äkkiä toiselle puolelle. Jatkamme eteenpäin, kunnes tulemme veden ääreen. Käytävä lähtee hitaasti laskeutumaan veteen. Vivian menee edellä minä seuraavana, ja loput perässä paitsi että Mac ja vahtimaan Hanipalia rannalle. Vivian näkee jonkin valonhohteen lähestyvän, ja samassa hän näkee ison vedenalaisen otuksen. Vivian heittää lyhdyn taakse, ja vetää miekkansa. Hän saa sitä iskettyä toisella kerralla kunnolla, ja otus lähtee pakoon. Vivian käy katsomassa toisella puolella ja sanoo että vesi ei ole kovin syvää, ja täällä on huone. Otamme Hanipalin kantoon, ja kannamme hänet veden yli (C).

Tulemme pieneen huoneeseen (D), josta lähtee yksi käytävä ja yksi ovi. Vivian ovaa oven, ja sen takaa löytyy kaksi uutta käytävää. Lähdemme vasemmalle käytävää pitkin, päätämme jättää oven takana olleet käytävät myöhemmäksi. Kuljemme käytävää jonkin matkaa kunnes tulemme ristykseen josta lähtee käytävät sekä oikealle että vasemmalle. Jatkamme suoraan eteen. Vähän matkan päässä alkaa näkyä valoa, ja hetken kuluttua tulemmekin pöydän luo, jonka takana istuu mies. Mies sanoo että tervetuloa lääkäriasemalle (E), ja kysyy mikä meitä vaivaa. Kerromme Hanipalin tajuttomuudesta, ja mies parantaa hänet. Saamme muutenkin apua vaivoihimme, ja lopussa sitten Mac kertoo että hänellä on henkilökohtainen ongelma, ja kun he sitten juttelevat muutaman tunnin tuntee Mackin olonsa paremmaksi. Päätämme jatkaa eteenpäin, ja lähdemme jatkamaan matkaa. Vähän matkaa kuljettuamme huomaamme yllättäen seinää vasten piilossa olleen koiran (F), joka hönkäisee myrkyllisen pilven meitä kohden. Yritämme paeta, mutta Vivian, ja Hanipal menevät tajuttomiksi, minä ja Crush yritämme ottaa heitä mukaan, ja pienellä yrityksellä saammekin heidät mukaan. Samassa koira henkäisee toisen kerran, ja nyt minäkin tunnen heikotusta, mutta pääsen kuitenkin vielä pakoon. Käymme puolustukseen, ja Mac heittää pari taikaa, ja vähän ajan päästä hän sitten kertoo että koira on lähtenyt pois. Hetken levättyämme, ja kun kaikki ovat taas kunnossa, lähdemme jatkamaan matkaa. Tulemme isoon huoneeseen (G). Lähdemme kiertämään oikeata sivustaa, ja ohitamme yhden oven. Tulemme käytävän suulle, ja lähdemme seuraamaan sitä. Hetken kuljettuamme aukeaa oikealle iso tila (H), jatkamme matkaa kunnes tulemme ristykseen. Jatkamme suoraan, mutta vähän matkaa kuljettuamme näemme edessämme sen tutun jättiläisen (I) joka heittää Maciä jollakin painavalla. Minä kävelin Macin lähellä ja kuulen kuin jotain kilahtaa, ja samassa huomaan ettei se ollutkaan kivi vaan säkki, joka kilisee niin kuin se olisi täynnä rahaa. Syöksyn ottamaan säkin, ja lähden se mukanani juoksemaan pakoon. Kun tulen risteykseen jään odottelemaan muita. Hetken päästä saapuukin Crush ja Mac. Viviania ja Hannipalia ei kuulu, joten lähdemme katsomaan miten heille on käynyt. Crush kertoo että jättiläinen oli heittänyt vielä lisää säkkejä, ennen kuin he olivat lähteneet pakoon. Hiivimme takaisin, ja löydämme tajuttoman Hanipalin, mutta Vivianista on jäljellä vain verijälkiä. Kannamme Hanipalin lekurille, joka parantaa hänet. Mac ottaa toisen terapia tunnin, jonka jälkeen lähdemme takaisin isoon huoneeseen tutkimaan.

Tutkimme ensin sitä jo ohittamaaamme ovea (J), saamme sen auki, mutta vähän matkan päässä on toinen ovi. Kun tutkimme sitä huomaamme että siinä on ansa, joka työntää ovien väliseen tilaan monta terävää piikkiä kahdella eri korkeudella. Kokeilemme avata ovea leijumis pullon avulla, mutta ovi ei aukea vaikka ansa kyllä laukeaa. Sytytämme oven tuleen, ja toteamme että se palaa hyvin, mutta loppuun palaminen kestää todella kauan, joten päätämme tutkia muuta sillä välillä.

Kierrämme isoa huonetta, ja tulemme toisella seinustalla ovelle(K), josta löydämme ansan. Hanipal väittää että se on ihan helppo purkaa, ja sitä paitsi on niin huonokuntoisen näköinen, ettei se varmaan edes laukea. Sanomme että siitä vaan, ja siirrymme sivummalle. Hanipal ottaa peiton, ja suojaa sillä itseään ja avaa oven. Ovesta roiskahtaa pieni määrä happoa, mutta se kilpistyy poittoon, ja polttaa siihen reijän. Hanipal selviytyy vammoitta. Jatkamme matkaa ja kun toteamme että täällä meillä olisi tutkimatta vain jättiläisen ja sen palavan oven takana olevat käytävät, joten päätämme palata sinne huoneeseen (D), josta lähti kaksi käytävää oven takaa. Lähdemme vasemmanpuoleista. Tulemme isoon halliin, jossa on kaksi isoa pylvästä (M). Ohitamme ne ja lähdemme jatkamaan vasemmanpuoleista käytävää. Tulemme vielä isompaan halliin, ja lähdemme seuraamaan sen oikeanpuolesta reunaa. Ohitamme yhden kulmassa olevan käytävän, ja kuljettuamme jonkin matkaa seinää pitkin vastaamme tulee todella iso tyyppi (L) kantaen tautisen isoa miekkaa. Hanipal alkaa ärsyttämään tätä isoa kaveria, vaikka me muut yritämme rauhoitella sitä. Lopulta kun Hanipal on jo muutaman minuutin ärsyttänyt sitä suuttuu se, ja lyö Hanipalia kerran. Hanipal menee välittömästi tajuttomaksi, ja näyttää muutenkin aika heikolta. Paikkailemme Hanipalia hieman, ja päätämme jatkaa matkaa.

Pääsemme muutaman metrin eteenpäin kunnes vastaamme tulee lauma koiria. Toteamme ettemme halua tapella niiden kanssa, joten lähdemme juoksemaan pakoon. Pääsemme niitä karkuun, ja pysähdymme lepäämään.

Päätämme heti aamusta lähteä tutkimaan lisää käytäviä. Menemme siihen huoneeseen jossa oli kaksi isoa pylvästä (M). Ohitamme sen käytävän, josta viimeksi menimme vasemmalle, ja seuraamme seinänviertä, kunnes tulemme seuraavalle käytävälle. Lähdemme kulkemaan sitä pitkin. Kuljettuamme vähän matkaa vastaan tulee pieni keltainen tyyppi viitassa. Yritämme jututtaa häntä, mutta hän katoaa (N). Jatkamme käytävää muutaman metrin. Käytävä kääntyy lähes vastakkaiseen suuntaan, ja kuljettuamme vielä vähän matkaa tulemme siihen isoon tilaan, jossa se todella iso tyyppi löi Hanipalia. Palaamme takaisin pylväshuoneeseen (M). Jatkamme huoneen tutkimista, ja seuraamme vasemmanpuoleista seinää eteenpäin kunnes tulemme pieneen käytävään, ja sen päässä olevaan oveen. Ovessa on teksti, jossa sanotaan: Trolls Inn. Hetken mietettyämme menemme sisään. Tapaamme majatalosta tuttua porukkaa, eli loput edellisestä ryhmästä (Emme tienneetkään, että tänne on lähetetty näin monta ryhmää). Koska Hanipal on todella heikossa kunnossa päätäämme jättää hänet tänne, ja vahvistaa ryhmäämme vastaavasti näillä täällä olevilla kavereila. Majatalon isäntä ei kuitenkin hyväksy muita rahoja kuin kupareita, joten pystymme maksamaan Hanipalille vain 5 päivää täällä, ja koska alas meneminen maksaa kuulemma kanssa kaksi kuparia henkilöltä, ei meillä ole yhtään kuparia enään jäljellä kun pääsemme jatkamaan. Mukaan tulee Hanipalin tilalle Smit Smithson The Balcksmith (seppä), Taffi Di Lak (selvä murovaras (tai sitten murto-)). Lisäksi heidän seurassaa on todella hiljainen tyyppi, joka ei suostu sanomaan edes nimeään saati sitten ammattiaan. Jotain epämääräistä hänen nimessään ja ammatissaan täytyy olla. Lähdemme alas kohti tasoa 3.

Tulemme käytävää pitkin alas pitkän matkaa laskeutuen samalla useita kymmeniä, jossei jopa satoja metrejä. Kun vihdoin pääsemme alas, tulemme huoneen nurkasta sisään. Vierestämme lähtee toinen käytävä samaan suuntaan kuin mistä tulimme. Vasemmalle aukeaa niin iso huone ettei sen muodoista saa selvää. Käytävää jatkuu suoraan eteenpäin, jossa on ovi (P). Avaamme oven, jatkamme suoraan eteenpäin. Samassa alamme kuulla iloista soittoa, ja muistamme Trollin kertoneen että täällä alhaalla on Joen kapakka. Lähdemme kohti ääntä rivakasti kävellen. Tulemme vielä isompaan halliin. Ääni tuntuu tulevan vasemmalta, joten lähdemme seuraamaan vasenta seinää, ja lähdemme heti ensimmäisestä käytävästä vasemmalle. Olemme ilmeisesti oikeassa suunnassa, koska ääni tuntuu kovenevan. Tulemme halliin, jota valaisee hohtavat sienet. Huoneen toisella laidalla näkyy ovi, ja ääni tuntuu tulevan sieltä. Menemme ovelle, ja kun saamme siitä luettua että Joen kapakka, syöksymme sisään. Sisälle heti oven vieressä on piano, jota soittaa joku pieni demonin näköinen tyyppi. Baaritiskin takana on Kentauri, joka juttelee baaritiskiin nojaavan todella ison tyypin kanssa. Mac menee juttumaan pianonsoittajaa ja me muut menemme tilaamme olutta. Olut maksaa kuparin kappale, ja samalla kuulemme selityksen miksi se yläkerran majatalonpitäjä trolli ei hyväksy muita rahoja kuin kupareita. Hän ei kuulemma osaa oikein hyvin laskea, mutta pystyy ymmärtämään sen että yhdellä kuparilla saa yhden tuopin, joten niin hän haluaa kaikki maksut kuparina. Joe on ihan iloinen kun me haluamme maksaa isoilla rahoilla, ja ottaa vaihtorahat kuparina.

Tässä vaiheessa Mackin tulee jo baaritiskille, ja tilaa viiniä. Joe sanoo, tänne on aika vaikea saada viiniä, joten se maksaa 10 kultarahaa. Mac sanoo ettei se ole mikään ongelma, ja maksaa. Joe hakee jonkin käärön, ja lukee sen. Kestää hetken ja paikalle ilmestyy demoni, joka sanoo olevansa kuljetuspalvelusta. Joe antaa sille jotain ohjeita, ja samassa demoni katoaa taas, ilmestyen hetken päästä takaisin viiniruukun kanssa. Joe tuo viiniruukun Macille. Mac alkaa juttelemaan sen ison kaverin kanssa. Kuulemme että hän on sen ison kaverin joka löi Hanipalin huonoon kuntoon veli. Mac juttelee hänen kanssaan jonkin aikaa kunnes hän toteaa saa sovittua että iso mies lähtee viemään meitä alemmalle tasolle vievälle käytävälle sopivaa maksua vastaan. Hän kysyy meiltä haluammeko pieneen itäiseen osaan, vai isoon läntiseen osaan. Toteamme hetkin miettimisen jälkeen että isoon osaan. Lähdemme liikkeelle ja kun tulemme siihen valaisevien sienien huoneeseen kertoo iso mies, että tuosta (R) pääsisi sinne itäiseen osaan. Kuulemma ensimmäisestä vasemmalle, ja sitten kaksi ovea, ja sitten vaan alas.

Jatkamme takasin sinne päin mistä tulimme alas. Tulemme siihen hirmuisen isoon halliin. Jatkamme suoraan sen poikki hallin toiselle laidalle, josta käytävä jatkuu suoraan saman suuntainsena kuin mitä tämä käytävä josta tulimme. Jatkamme muutaman kymmenen metriä, ja tulemme risteykseen, jossa seisoo kaksi trollia (S). Ne väistyvät kuitenkin kun huomaavat ison miehen. Mies kertoo että noita trolleja oli alunperin paljon enemmän, mutta hän ja hänen veljensä ovat hieman kouluttaneet niitä. Risteyksestä lähtee yksi käytävä vasemmalle, ja tämä jäytävä tulee viistossa kulmassa paljon isompaan käytävään. Lähdemme isompaa käytävää oikelle. Iso käytävä tekee mutkan, ja siitä lähtee yksi käytävä oikelle. Tulemme vinoneliön muotoiseen huoneeseen, jonka joka kulmasta lähtee käytävä. Jatkamme suoraan eteenpäin. Käytävä haaraantuu heti huoneen jälkeen. Tässä vaiheessa iso mies sanoo että tuo vasemmanpuoleinen vie alaspäin, ja että nyt hänen on lähdettävä jatkamaan matkaa. Mac yrittää vielä vähän aikaa saada miestä jatkamaan mutta mies sanoo ettei nyt valitettavasti ole aikaa. Niinpä lähdemme sitten jatkamaan omalla joukolla alaspäin.

Tulemme kolmikulmaiseen huoneeseen, josta lähtee useita käytäviä. Lähdemme pitkän sivun keskeltä lähtevää käytävää eteenpäin. Käytävästä lähtee yksi käytävä taka oikealle, mutta jakamme suoraan. Tulemme T-risteykseen, josta johtajamme nykyisen ajatussuunnan mukaisesti käännymme vasemmalle. Vähän matkan päästä lähtee käytävät oikealle, ja vasemmalle. Taas johtajamme päättää että vasemmalle, ja kuljettuamme vähän matkaa eteenpäin, saavumme samaan kolmikulmaiseen huoneeseen josta lähdimme. Koska vasemmanpuoleinen linja ei tunnu tuottavan tulosta päätämme lähteä oikealle, eli lähdemme pitemmän sivuseinän keskeltä lähtevää käytävää eteenpäin. Kuljemme käytävää muutaman sata metriä, kun yllättäen näemme vastaan tulevan jotain. Samassa se onkin jo kohdalla. Toteamme sen olevan vesipallo, joka kulkee hirmuista vauhtia. Ihmettelemme vähän sitä, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut sen iskusta. Jatkamme matkaa. Kuljettuamme muutaman minuutin iskeytyy vesipallo yllättäen takaapäin Crushin takaraivoon. Kun alamme tutkimaan mitä Crushille on tapahtunut huomaamme että koska Crushin jo edellisessä iskussa tuhoutunut kypärä ei enään ollut suojannut hänen päätään oli isku osunut suoraan päähän, ja tappanut hänet. Alamme jo hieman hermostua palloon, ja yritämme pari kertaa hyökätä sen kimppuun. Ensimmäisellä kerralla emme osu kovinkaan hyvin. Toisella kerralla minä ja Taffi otamme yhden viitan, ja sytytämme sen tuleen. Kun vesipallo seuraavan kerran tulee yritämme heittää palavan viitan sen päälle. Minä pysyn suhteellisen hyvin mukana ja saan heitettyä viitalla palloa, mutta Taffi ei ehdi seurata, ja koska vesipallo samalla yrittää osua Taffia, heitän viitan melkein suoraan hänen päälleen. Pallokin joutuu hetkeksi tuleen, mutta jatkaa silti matkaa. Sammutamme Taffin, ja lähdemme jatkamaan matkaa. Tulemme vihdoinkin sen pari kilometriä pitkän käytävän päähän. Käytävä tekee jyrkän mutkan. Jäämme odottelemaan hitaammin tulevia vahtien koko ajan palloa. Kun hitaammatkin saapuvat paikalle jatkamme kulmasta eteenpäin. Tulemme risteykseen, josta johtajamme vallitsevan suunnan mukaisesti lähdemme nyt sitten oikealle. Kuljettuamme jonkin matkaa päättyy käytävä umpikujaan (U). Etsimme salaovia, ja yllättäen löydämmekin sellaisen. Muut pakenemme läheisen nurkan taakse, kun Mac avaa oven. Koska Macille ei näytä tapahtuvan mitään menemme katsomaan hänen luokseen. Oven takana on iso symbooli, mutta se ei tunnu vaikuttavan mitenkään. Jatkamme matkaa.

Tulemme risteykseen, josta lähtee kuuteen suuntaan käytäviä. Tutkimme läheisiä käytäviä, toteamme niiden osan niistä tulevan takaisin tänne. Yhden käytävän päästä löytyy laavaa täynnä oleva huone, jonka toisella laidalla näkyy pari käytävän suuta, mutta vaikka mietimme useita keinoja, emme pääse laavan yli. Tutkiessamme alkuperäisestä suunnastamme vasemmalle menevää käytävää puhaltaa kova tuuli (W) Macin ja Smithin alas jyrkkää käytävää. Jäämme ylös odottelemaan että he pääsisivät kiipeämään ylös. Yritettyään jonkin aikaa huomaavat he ettei sieltä pääse kiipeämällä ylös, ja sanovat lähtevänsä kiertämään toista reittiä. Päätämme odotella vielä hetken heitä. Vähän ajan päästä he sitten saapuvatkin linnun kyydissä ylös. Kysymme mistä he tuon löysivät, ja he kertovat että se on kuljetuspalvelu, ja että he palkkasivat sen alhaalta kantamaan heitä jonkin matkaa. Jatkamme käytävää eteenpäin. Tulemme isoon halliin, jonka toisella reunalla näkyy nuotion ääressä joitakin ihmisiä (X). Menemme lähemmäksi tutkimaan, ja huomaamme että he ovat vihollisia. Mac lähtee lentäen vielä lähemmäksi, mutta tulee lujaa vauhtia pois kun he alkavat ampumaan häntä. Lintu ilmoittaa että tämä on aivan liian vaarallista, ja sanoutuu irti työtehtävästään, ja lähtee takaisin majapaikkaansa. Jäämme huoneen oven viereen miettimään mitä teemme seuraavaksi.

Siinä miettiessämme saapuu Aron yllättäen luoksemme. Kuulemme että hän on seurannut noita vihollisia jo muutaman päivän. Kun hän kuulee että meillä on hieman pieni porukka päättää hän liittyä meidän mukaamme. Päätämme lähteä jonnekin nukkumaan, mutta emme halua jäädä tähän vihollisten lähelle, joten menemme seuraavaan risteykseen sen tuuli ansan jälkeen (Y). Jäämme siihen lepäilemään. Aron lähtee vielä tekemään pienen keikan ylhäällä, ja palaa hetken päästä takaisin ja kertoo löytäneensä paperikäärön, ja vähän jalokiviä. Kun lepäilemme siinä näemme yllättäen meitä kohti tulevan lauman ihmisrottia. Tapamme heidät pois helposti. Tosin huomaamme ettei niihin tehoa kuin maagiset aseet, mutta kun vaihdamme aseet sopivasti niin sitten ei enään ollut ongelmia. Jatkamme lepäämistä.

Jossain vaiheessa kuulemme taas jotain, ja Aron tapansa mukaan häipyy piiloon. Me muut emme edes viitsi nousta, ennen kuin näemme että meitä kohti tulee joku iso peltiheikki. Kun nousemme ylös se ampuu meitä vatsassaan olevalla varsijousella, mutta onneksemme se menee epäkuntoon. Käymme kaikki sen kimppuun, ja hetken hakkaamisen jälkeen saamme sen tuhottua. Jatkamme taas lepäämistä. Siinä levätessämme kävelee baarin pianisti ohitse kiinnittämättä meihin sen enempää huomiota.

Aamulla risteyksestä tulee iso lauma kääpiöitä. Väistämme sivulle, mutta Mac kysyy olisivatko he kiinnostuneita työstä, josta saisi rahaa. Kun hän mainitsee sanan rahaa, on hänen ympärillään yllättäen 40 kääpiötä. Pitkällisen tinkimisen jälkeen Mac ja kääpiöt pääsevät sopimukseen, ja saamme kääpiöt palkattua 25:ksi päiväksi töihin.

Päätämme heti lähteä tappamaan pois ne viholliset sieltä läheisestä huoneesta. Pääsemme huoneeseen (X), ja näytämme kääpiöille että tuolla, antaa mennä. Kääpiöt käyvät heti kimppuun, ja taistelu on kohtuullisen nopeasti ohitse. Saamme kaikki viholliset tapettua, ja heiltä mielenkiintoista kamaa kuten maagisen peltihaarniskan, maagisia miekkoja, yms muuta kamaa. Melkein puolet kääpiöistä on kuitenkin heikossa kunnossa, joten jäämme odottamaan heidän kuntoutumista.

+
+
+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Tuck (Tukki) The Foreverlasting Joker
+ Barbarian	 	Nevis		4	Dead/5	16.6	21.2	-
+
+ Crush Themup (Tracker)
+ Barbarian		Ville		4	Dead/5	15.7	22.2	-
+
+ Vivian Smith-Smythe-Smith
+ Rogue			Maaninen	3	Dead/3	2.2	21.2	19
+
+ Aron
+ Assasin		Ville		5	5	16.6	-	-
+
+ Mac The Cruel (Missilist 1, Medic)
+ Wizard		Nevalainen	4	4	15.7	-	-
+
+ Ninnoo Arminar Lormiwiz Abas
+ Rogue			Tero		3	3	14.2	-	-
+
+ Smit Smithson The Blacksmith
+ Blacksmith		Alakoski	2	3	22.2	-	-
+
+ Taffi Di Lak
+ Burgler		Ahponen		2	3	22.2	-	-
+
+ ?????
+ Thief			Maaninen	2	2	22.2	-	-
+
+ Migra The Cold
+ Rogue			Ahponen		2	Dead/2	15.2	21.2	6
+
+ Hanipal The Cannibal
+ Warrior		Alakoski	2	3	15.2	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>