Tuntemattomien seikkailijoiden muistelmia Osa 2. Kertomus Burf Puke The magician ja hänen ystäviensä seikkailusta vuonna 91 2. Luku * La 25.4 Näemme edessämme lauman (noin 15) garkkia. Cohem lähtee mielettömään hyökkäykseen, ja ratsastaa joukon läpi tappaen yhden, ja haavoittaen toista. Minä, Taf Lak ja Dambard jäämme vähän kauemmaksi, ja jalkaudumme. Taf Lak ja Dambard lähtevät hyökkäämään garkkeja kohti, minä alan heittämään spelliä niihin, jotka lähtevät minua kohti. Saan ekalla sleepillä nukutettua 3. Taf Lak ja Dambard lyödään maahan. Minä heitän toisen sleepin, ja nukutan taas kolme. Siirryn 100' kauemmaksi Leavingilla, ja nukutan taas kolme. Pari muuta pakenee. Leavaan takaisin, ja heitän taas sleeppiä, ja niin sitten onkin jo kaikki maassa. Minä sain nukutettua 11, Cohem lyötyä yhden maahan, ja kolme lähti pakoon. Taf Lak ja Cohem vuotavat kuin vesijohtoputkset, ja en saa niitä sidottua. Dambard ei vuoda, ja jää näin eloon. Tapan nukkuvat garkit shortswordilla, mutta se ei ole aivan helppoa, pari heräsi, mutta kuolivat ne kuitenkin lopulta, kun mäiskin niitä pari kertaa staffilla... Tutkin garkkien mukana ollut arkkua, ja kokeilen onko se lukossa. Yllättäen se ei ollut, ja niin se aukeaa. Samalla sieltä lentää sisältä pieniä nuolia, joista yksi osuu minuun. Siinä oleva myrkky ei vaikuta, mutta se verenvuoto, joka siitä pienestä pistohaavasta tulee vaikuttaa. Menen tajuttomaksi yritettyäni sitoa sitä jonkin aikaa. Onnekseni paikalle saapuu toinen ryhmä seikkailijoita, joiden joukossa on yksi Cleric, joka parantaa minut. Mukana on myös hyvä ystäväni Peh Af Am. Sen Clericin nimi, joka minut paransi on Shogun, ja kolmantena mukana on taistelija nimeltä Gin Tonic. Arkussa on paljon rahaa, yksi robe, keppi ja vial. Pistämme leirin pystyyn, ja Gin ja Shogun hautaavat Cohemin ja Taf Lakin. Gin alkaa tämän jälkeen kaivamaan isoa monttua noille garkeille. * Ma 27.4 Gin kaivaa jo toista päivää garkki hautaa ja se alkaa olla jo aika valmis. Minä ja Dambard alamme tutkimaan arkusta löytyneitä tavaroita, minä huomaan että robe, keppi ja vial ovat maagisia, mutta en pysty sanomaan niistä mitään tarkempaa. Dambard päättää myös yrittää, ja epäonnistuu niin pahasti, että keppi jota hän tutki laukeaa. Siitä ilmestyy joku elemental. Minä suoritan loikan hevosen luokse, ja nousen sen selkään. Peh Af Am ja Shogun juoksevat hevosille, ja lähtevät nousemaan selkään, sillä välin kun elemental hyökkää Dambardin kimppuun. Dambard yrittää huitoa sitä kepillä, mutta ei saa mitään aikaiseksi, ja hetken kuluttua elemental saa Dambardin lyötyä maahan, jonka jälkeen se hyökkää Shogunin kimppuun. Peh Af Am ottaa minun sotahevoseni, joka päättää hyökätä elementalin kimppuun, ja niin Pehhiä vietiin. Minä lähden ratsastamaan (tai siis toisin sanoen yritän pysyä ratsun selässä kun se lähtee menemään niin lujaa kuin pääsee pakoon) tietä pitkin eteenpäin, ja vilkuilen aina välillä taakse. Näen kuinka Shogun putoaa hevosen selästä, mutta sitten olenkin jo niin kaukana etten näe tilannetta enään tarkasti. Jatkan jonkin matkaa pakoon, ja jään sinne odottelemaan muutamaksi tunniksi, ennenkuin lähden varovaisesti takaisinpäin. Päästessäni takaisin kuulen että kaikki selvisivät hengissä, mutta että Shogun ei tunnu oiken heräilevän, vaan pysyy tajuttomana. Kaksi hevosta säikähti tuota elementaalia niin paljon että ne saivat laakin, ja kuolivat siihen paikkaan, kaksi hevosta lähti pakoon, joista toinen (kuormahevonen) tuli onneksi takaisin, eli nyt meillä on sitten kolme hevosta vähemmän. * Ti 28.4 Dambard herää ja lähtee ulos tekemään itselleen lassoa, mutta epäonnistuu todella pahasti. Hän onnistuu sitomaan molemmat kätensä kiinni hevoseen aika hyvin. Gin Tonic yrittää ensin avata sitä, mutta kun se ei oiken onnistu otan minä yhden short swordin, ja sanon, että väistäs vähän nyt tehdään selvää jälkeä, johon Gin Tonic hätääntyneenä valittaa, että älänyt nyt tapa, ja johon minä vuorostani vastaan että en minä sinua olekkaan tässä tappamassa... Jotenkin minusta tuntui ettei Dambard oikein ymmärtänyt tätä huumoria? Saan Dambardin irti hevosesta, mutta jätän turvallisuus syistä ne käsissä olevat narut vielä paikalleen. Lepäilemme loppupäivän. * Ke 1.5 Gin kiertelee lähiympäristöä etsien metsää, jossa olisi pieniä puita, muttei löydä, ja niin meidän pitää yrittää tehdä purilaat kaatamalla joku niistä isoista puista läheisessä metsässä. Ensimmäinen puu kaatuu hienosti, mutta siinä on vain yksi purilaiksi kelpaava oksa, joten toisen puun kimppuun. Se lähtee vähän väärään suuntaan ja kaatuu suoraan Ginin päälle. Minä säntään katsomaan mitä hänelle on käynyt, kun samalla lähemmäksi päästyäni kuulen jonkun sanovan "Au se sattui". Gin on kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta puu on kulkee hänen rintansa yli ja hän on sen alla jumissa. Hän yrittää nostaa puuta ylöspäin, ja päästä sieltä alta irti, mutta hetken uurastettuaan väsähtää hän ja luovuttaa. Haen muutkin tänne, ja niin me sitten ihmettelemme. Keksin hyvän idean jota alamme toteuttamaan. Kasaamme puun Ginin puoleisen pään alle paljon maata/kiviä yms, niin että kun katkaisemme puun toisesta päästä läheltä oksia laskee se oksien puoleinen osa, ja samalla silloin noisee Ginin päällä oleva osa. * To 2.5 Saan vihdoinkin puun poikki ja Ginin irti sieltä puun alta. Lepäilemme lopun aikaa. Kun olemme jo menneet nukkumaan saapuu paikalle viisi muukalaista. Tonic herää, ja huomaa heidät, ja kutsuu heidät myöhäiselle illalliselle, herätettyään ensin meidät muut. Istumme kaikki tulen ääressä, ja kerromme toisillemme tarinoita. Kuulemme että he ovat juuri tulossa jostain isosta luolastosta, jossa oli kuulemma ollut aika kovia vastustajia. * Pe 3.5 Aamulla kun suunnittelemme purilaiden tekoa, yksi muukalaisista sanoo, että annas kun minä teen ne, ja niin hän sitten nopeasti ja osaavasti vääntää meille purilaat, käyttäen sideaineena pelkkiä oksia. Kiitämme häntä ja niin eroamme omille teillemme. Jatkamme matkaa kohti pohjoista. * Ma 6.5 Olemme vaeltaneet jo monta päivää pohjoiseen ilman että olisimme nähneet mitään erikoista, kunnes sitten vastaamme tulee todella isokokoinen tyyppi, joka pyytää jotain kertomaan hyvän tarinan. Kun Dambard on saanut juttunsa loppuun (mikä yllättäen oli ihan kohtalainen). Iso tyyppi pitää kertomuksesta niin paljon että antaa meille läjän hänellä ollutta ylimääräistä kamaa. Mukana tulee mm Cloak of Regeneration, jonka minä välittömästi omin. Pääsemme iltapäivällä Myri-alueen pääkaupunkiin, jossa heti alussa menemme lääkärin luokse kysymään koska Sho gun tulee tajuihinsa. Lääkäri tutkii Sho gunia, mutta ei osaa sanoa kovin tarkkaan koska hän tulee tajuihinsa, mutta kuukausi tai kaksi noin suurinpiirtein. Dambard tilaa samalla horoskoopin, ja kun tämä konitohtori tekee sitä pelästyy hän, ja käskee meidät ulos, minä menen ulos, muut jäävät vielä sisälle kyselemään, mistä lekuri noin pahasti hermostui. Tästä lekuri hermostuu vielä lisää, ja heittää shock bolttia, joka osuu Peh Af Am:ia selkään. Tonic raahaa Peh:in ulos, ja pakenemme kaikki tuon sairaan tohtorin luota. Peh tulee sokeaksi ja samalla hänen nenänsä on käytännöllisesti katsottuna tuhoutunut. Jäämme tänne odottelemaan Peh:in ja Sho gunin parantumista. Samalla Tonic ja Dambard menevät yhden kuuluisan miekkailijan oppiin opettelemaan miekan käyttöä. * Ti 20.5 Vietettyämme Myrien pääkaupungissa pari viikkoa iskee kaupunkiin musta surma. Päätämme ostaa kärryt ja lähte kaupungista heti vaikka Sho gun ei vieläkään ole tullut kuntoon. Peh on jo melkein parantunut siitä shock boltista. Lähdemme pohjoiseen ja kuljettuamme jonkin matkaa tietä pitkin poikkeamme siltä länteen päin pois ihmisten ilmoilta. * Ke 21.5 Kuljemme hitaasti kohti pohjoista niin että matkustamme 4 tuntia, ja etsimme 8 tuntia ruokaa. Kun minä, Tonic ja Dambard olemme etsimässä ruokaa huomaa leiriä vartioinut Peh lähistöllä villisika perheen. Hän hyökkää sen isoimman kimppuun, ja saa sen jopa tapettua hetken taistelun jälkeen, mutta alkaa samalla itse vuotamaan. Hän alkaa huutamaan apua. Tonic kuulee huudot ensimmäiseksi, ja tulee paikalle. Tonic ei saa sitä kunnolla sidottua, ja hän alkaa huutamaan meitä muitakin paikaille. Hetken päästä Dambardkin saapuu paikalle, ja yrittää sitoa sitä haavaa, mutta ei hänkään oikein onnistu. Lopulta kun he yhdessä huutavat siinä vieressä herään minäkin, ja tulen paikalle. Sidon sen haavan, ja käytön sitä parantaavaa viittaa, jonka jälkeen Peh on aivan kunnossa. * To 22.5 Sairastun ruttoon, ja muut käskevät minun kulkea 50 metriä perässä kärryjen kanssa, ja he muut menevät edellä hevosilla. Peh:kin alkaa näyttää aika mustalta, ja niin he epäilevät että hänkin olisi sairas, ja niin he käskevät Peh:in kulkea minun kanssani takana, mutta koska Peh ei ole sairas, vaan hänen normaali-ihonvärinsä alkaa tulla esille ihovoiteen loputtua, kävelee hän mielummin 50 metriä minusta sivulle päin, jotten minä tartuttaisi häntä. * Ti 27.5 Matkattuamme monta päivää samalla tavalla ruokaa etsien herää Sho gun viimeinkin. Hän syö meidän pienistä ruokavarastoista suuren osan heti alkuunsa. * To 1.6 Dambard vaikuttaa hieman sekopäiseltä, ja hänellä on ilmeisesti kuumetta, mutta hän ei kerro tästä mitään. Minä alan jo parantua hiljalleen. * Su 4.6 Gin Tonic, Sho Gun ja Dambard kulkevat edellä minä ja Peh Af Am perässä. Yllättäen näemme Gin Tonicin kääntyvän, ja lähtevän ratsastamaan vauhdilla suoraan meitä kohti jatkaen kovaa vauhtia meidän ohitse. Hetken päästä näemme edessämme syyn pakoon. Iso Light elemental on hyökännyt etujoukon kimppuun. Minä ja Peh hyppäämme kärryistä, ja lähdemme pakoon. Sho Gun lähtee etujoukoista kiertämään vasemman kautta pakoon. Dambard jää urheasti puolustamaan hevostaan, jonka kimppuun light elemental on käynyt. Juoksemme lujaa vauhtia kohti takanamme olevaa mäkeä. Peh pääsee ensimmäisenä mäen harjalle, ja liukastuu siellä häviten sen jälkeen näkyvistä. Gin Tonic yrittää hevosellaan mäkeä ylös, mutta ei onnistu. Hän putoaa hevosen selästä, ja jää maahan makaamaan. Lähden auttamaan häntä pystyyn, mutta huomaan että hän on ihan sekaisin vielä, ja niin jatkan pakoon. Sho Gun ohittaa minut ja juoksee edellä kapeikkoon, josta pitää ahtautua lävitse. Sho Gun onnistuu hetken äheltämisen jälkeen tunkeutumaan kapeikosta läpi, mutta minä juutun kiinni puoleen väliin päästyäni. Yritän takaisinpäin, koska olen jo huonossa, asennossa, ja hetken ähellettyäni pääsen irti. Yritän heti uudestaan ja nyt sitten pääsenkin melko helposti läpi. Toiselle puolella on jyrkänne josta Sho Gun on jo hypännyt alas. Peh on myös tipahtanut sieltä mäen päältä tuolle samalle tasanteelle. Katselen siitä hetken, mutta samassa jalkani lipeää ja putoan alas. Osun ihmeellisellä onnellani suoraan maassa olevaan koloon, joka johtaa alla olevaan luolaan. Menetän tajuntani osuessani maahan. * Ke 7.6 Herään siellä luolassa. Ihmettelen hetken missä olen, mutta sitten muistan mitä tapahtui. Pistän projected lightin päälle, ja katson ympärilleni. Luolan yhdeltä sivulta lähtee aukko eteenpäin, mutta muut seinät ovat ehjiä. Menen aukosta ulos, ja huomaan tulleeni maanalaisen joen äärelle. En pääse etenemään kumpaankaan suuntaan kastelematta itseäni, ja niinpä päätän poistua siitä aukosta mistä tänne tulinkin. Menen takaisin ekaan luolaan, ja heitän levitationin. Nousen ensin sille tasanteelle, jossa Sho Gun ja Peh seisoivat kun putosin sen tasanteen läpi. Heitän uuden levitationin, ja nousen sille kukkulalle, josta Peh putosi (en halua yrittää uutta ahtautumista siitä samasta kolosta, mikä viimeksi tuotti vaikeuksia). Pääsen helposti sinne, mutta en viitsi ruveta kävelemään jyrkkää mäkeä ylös, ja niin minä heitän leavingin mäen harjalle. Mäen harja on aika jyrkkä, ja liukastun sinne päästessäni. Lähden liukumaan kohti jyrkänteen reunaa. heitän landingiä, ja laskeudun hienosti alemmalle tasanteelle. Lähden kiertämään pois tasannetta pitkin. Tulen toiselle jyrkänteelle, ja hyppään siitä alas (landingin avulla). Kierrän ison mäen, ja tulen kohtaan jossa pitäisi joko kiivetä jyrkkää mäkeä ylös, tai sitten hypätä rotkon yli. Hyppään leapingilla rotkon yli, ja hetken kierrettyäni pääsen siihen kohtaan, jossa Gin Tonic makasi maassa kun hänet viimeksi näin. Kävelen kohti paikkaa jossa näin kärryt viimeksi, ja lopulta näen leirin, jossa Dambard on tajuttomana, ja Peh vahdissa. Peh kertoo, että he olivat huomanneet minun menneen tajuttomaksi siellä montussa, ja todenneet että he eivät sinne millään pääse. Niinpä he sitten olivat lähteneet kiertämään muiden luokse samaa reittiä kuin minäkin (paitsi että Sho Gun oli välttämättä halunnut kiivetä sitä jyrkkää mäkeä ylös). Matkalla he olivat sitten tavanneet Gin Tonicin, joka viimeinkin oli päässyt ylös (riisuttuaan ensin haarniskan pois). Kärryt + hevonen olivat kadonnet, yksi hevonen kuollut, Dambardin kaikki kamat tuhoutuneet, ja hän itse oli aivan ihmeen kaupalla hengissä, Sho Gun sanoi ettei hänen pitäisi olla hengissä, mutta kuitenkin hän oli. Nyt Gin Tonic ja Sho Gun ovat jossain etsimässä ruokaa tai Sho Gun taisi mennä tänään etsimään yrttejä. Illalla kun he saapuvat, ja huomaavat minkä loven minä olen tehnyt ruokavarastoon, päättävät he että nyt lähdetään liikkeelle heti huomen aamulla. * To 8.6 Lähdemme liikkeelle heti aamulla. Nostamme Dambardin purilaille, ja kävelemme itse vieressä. Tulemme jossain vaiheessa pari metriselle joelle. Sanon että tuosta pitää päästä yli, jos haluamme päästä sinne linnalle. Kun Gin Tonic sanoo sen olevan mahdotonta, hypään siitä ylitse (leapingilla), ja sanon että tulkaa perässä. Kun he eivät kuitenkaan usko riittävästi omiin taitoihinsa hyppään minä takaisin, ja sanon että ok minä hoidan teidät joen yli. Peh päättää uida siitä ylitse, ja kun hän on päässyt joen yli, minä lähtetän hevosen sinne (leavingilla). Peh yrittää rauhoittaa hevosta, mutta ei onnistu, ja minä hypäytän Sho Gunin sinne apuun. Seuraavaksi on vuorossa tajuton Dambard, joka saa saman kohtelun kuin hevonen. Tämän jälkeen sidomme sen Pehin köyden purilaihin, ja käskemme heitä vetämään ne ylitse. Köysi kuitenkin irtoaa ja purilaat häipyvät veden mukana lujaa vauhtia. Onneksemme olimme jo heittäneet kamat joen yli etukäteen, joten mitään tavaraa siinä ei mennyt. Muut tavarat lensivätkin aika helposti, paitsi ruoka, joka hajosi taivaan tuuliin. Lopulta sitten on Gin Tonicin vuoro, ja sitten minä itsekin hyppään siitä ylitse. Nyt alamme sitten väsäämään uusia purilaita, mutta jostain syystä Gin Tonic ei halua kaataa yhtään puuta, ja niin Sho Gun kaataa puut. Sidomme niiden oksista purilaat ja jatkamme matkaa. * La 10.6 Dambard tulee tajuihinsa, mutta ihmettelee hieman mihin kaikki hänen tavaransa ovat häipyneet, kerromme hänelle, ja minä lainaan hänelle viittaa. Saavumme illalla linnan luokse. * Su 11.6 Gin Tonic ja Sho Gun menevät linnaan kysymään ruokaa ja Dambardille vaatteita. Minä ja Peh emme halua mennä linnaan. Sho Gun tulee aika pian takaisin sanoen linnan olevan Izin temppeli, ja ettei hän sinne halua mennä. Gin Tonic tuo Dambardille vaatteet, ja niin he lähtevät kaksistaan linnaan syömään, ja nukkumaan. Illalla linnan vartiat tulevat hakemaan meidät linnaan, ja vievät meidät linnan herran luokse ( = Worrier moga :-). Hän kyselee mitä me täällä teemme, ja sanoo ettei tykkää pahoista ihmisistä alueellaan, ja lisäksi hän sanoo että nyt onkin hyvä paikka kokeilla sitä taikaa. Ihmettelemme hetken että mitä taikaa, mutta sitten tunnemme muutoksen itsessämme, samassa huomaan miten älytöntä ja tyhmää on käyttää tuollaisia ilkeitä taikoja kuin minulla on ollut ja päätän olla käyttämättä niitä enään koskaan. Peh kertoo myöhemmin että hän oli tuntenut samanlaista, mutta ei yhtä voimakasta tunnetta. Warrior magen takana seisova Barbaari huomauttaa että minun ja Pehin tumma ulkonäkö ei oikein miellytä hänen esteettistä silmää, ja niin hän ehdottaa että kokeiltaisiin niitä potioneita. Warrior mage on heti mukana. Niin hän pyytää hakemaan ne ihonväriin vaikuttavat potionit. Minä vaihdan väriä monta kertaa kun he hakevat oikeaa värisävyä, ja samalla tunnen hieman heikentyväni, ja unohtavan asioita (mm yhden spellin, jonka juuri äskön olin opetellut). Lopulta he päätyvät minussa sellaiseen väriyhdistelmään, joka minustakin näyttää riittävän erikoiselta: Ihon väri on punainen, tukka sininen, ja silmissä on sekä punaista että sinistä. Samalla minulle tuodaan vaatteet, jotka sopivat tuohon uuteen ulkomuotooni, ja viittani värjätään oikean väriseksi. Peh saa vain jonkin tylsän vaalean värin naamaansa. Samalla teemme sopimuksen, että jos tapamme pari trollia saamme sen päiväkirjan mitä olemme hakemassa. + + + + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End + + Burf-Puke + Mage Tero 3 4 24.3 - - + + Cohem The Barbarian + Barbarian Mankka 3 Dead/3 24.3 25.4 29 + + Taf Lak + Thief Ville 3 Dead/3 16.4 25.4 37 + + Dambard + Bard Timo 3 3 21.4 - - + + Sho Gun + Cleric Ville Old/3 3 22.3 - - + + Gin Tonic + Fighter Pekka Old/3 3 22.3 - - + + Peh Af Am + Nightblade Mankka Old/3 3 22.3 - -