Kuvaus 19/90 * Ti 18.4 Kiertelimme kaupoissa, ja myymme pois ylimääräistä tavaraa, eli aseita, suojuksia jne jne. Käymme satamassa kyselemässä laivaa, jolla pääsisimme sinne shirne of wisdomin luokse, ja kyseltyämme muutamalta tyypiltä, kuulemme että siellä on pari laivaa vapaana, ja menemme juttelemaan yhden tälläisen kapteenin luokse. Hetken juteltuamme, ja käytyämme katsomassa laivaa päätämme vuokrata sen, lähtö sovitaan ylihuomen aamuksi, koska minun piti saada huomenna se uusi jalka. Mennessämme talleille hommaamaan hevosille hoitoa kuukaudeksi, tapaamme siellä yhden rohirin, joka tunnistaa jostain meidät ja kyselee meiltä vanhasta Fighteristamme, ja kun kerromme hänelle että olemme viimeksi nähneet Fighterin aika heikossa asemassa, on hän hieman surullinen. Sitten hän kyselee minne me olemme matkalla, ja kun kerromme niin sanoo hän että hän voisi lähteä mukaan, kun ei ole muutakaan tekemistä. Niin Rogue liittyy seuraamme. Ensimmäiseksi hän tosin menee tilaamaan itselleen Crossbow telineen hevosen satulaan, koska meillä sattuu olemaan ylimääräinen crossbow, ja hän on aina halunnut opetella ampumaan crossbowlla. Minä olin tutkinut sitä crossbowta, ja niitä meillä olleita boltteja ja huomannut että niissä on kaikkia kivoja taikoja kuten Control Demon I, ja Daily I Earth to dust. Ostamme myös pienen veneen, jolla pääsemme sitten rantautumaan siellä saaressa (muistamme miten meillä oli viimeksi hieman ongelmia...) * Ke 19.4 Käymme hakemassa minulle uuden jalan, ja loppu päivän minä ja Thief pelaamme shakkia (voitan selvästi). Seuraavana aamuna lähdemme saarelle, mutta merenkäynti on aika kova emmekä pääse hirveän lujaa eteenpäin. * La 22.4 Tulemme saarelle, mutta sää on liian huono, emmekä yritä rantautumista tässä säässä. Joudumme odottamaan pari päivää jotta sää olisi niin hyvä että uskallamme yrittämään rantaan. * Ma 24.4 Sää on kohtalaisen hyvä, ja kun minä vielä vaimennan aaltoja 20' Clam water spellillä uskaltaudumme rantaan. Yritän muistaa missä se kota täällä on, ja hetken miettimisen jälkeen muistan että tästä lähti aika läheltä polku sisämaahan, missä se kota oli. Samassa huomaankin polun, ja lähdemme sitä pitkin kodan luokse. Kodassa minä menen sisään istun matolle (Carpet of Consentration), ja vaivun transsiin. Hetken kuluttua tunnen suunnattoman shokin, samalla näen näyn joka muistuttaa sitä toista saarta etelämpänä. Saaren keskellä on kohta jossa näkyy joku mauseleumi, jossa tuntuu olevan jotain kiinnostavaa. Hetken päästä hoipun hoipun ulos fyysisesti väsyneenä, mutta henkisesti elämäni voimissa. Naamani on ihan verillä pikku naarmuista ym, mutta tunne on mahtava. Kerron siitä muille ja samalla kerron siitä näystä minkä sain. Warrior mage Jr menee seuraavana ja hetken päästä hänkin tulee ulos, samassa kunnossa kuin minä (no ehkä ei ihan niin paljon fyysistä vahinkoa), ja selitys on sama mahti tunne... Seuraavana menee Rogue, muttä hänelle ei tapahdu mitään kuten ei myöskään Thiefille. Barbaari on kahden vaiheilla mennäkö sisään ei vai eikö mennä, mutta lopulta epäluottamus taikaa vastaan voittaa ja hän päättää olla yrittämättä. Lepäämme paikalla päivän, siihen asti kunnes minun ja Warrior mage Jr:n vauriot paranevat, ja lähdemme sitten takaisin laivaan. Päätämme lähteä samalla tutkimaan sitä toista saarta mistä näin sen näyn. * Ke 26.4 Sää oli kohtalaisen hyvä ja saavumme perille kalastajakylään siellä toisella saarella. Myymme sailorin kalastajaverkon, ja saamme siitä maksuksi 66:ksi viikoksi kalaa, josta otamme 33 viikkoannosta nyt ja loput päätämme ottaa sitten myöhemmin. Lähdemme etsimään sitä mauselemiumia. * Ke 5.5 Etsittyämme sitä viikon löydämme sen lopulta, eli tulemme pienen kivisen rakennuksen eteen. Ovessa on iso lukko, mutta se näyttää aika ruosteiselta ja helpolta avata. Heitämme pari spelliä, jotta näkisimme jos siinä on jotain ansoja odottamassa, mutta emme huomaa mitään. Thief kokeilee onko lukko kunnolla kiinni, ja samassa lukko aukeaakin. Avaamme oven ja menemme sisään. Minä ja Warrior Mage Jr sytytämme projected light:in ja valaisemme paikkoja. Kammio on aika pieni, keskellä sitä on iso kivipaasi, joka näyttää painavan useita tonneja. Lisäksi kammiossa on kuusi kappaletta soihdunpidikkeitä. Kävelemme sisään kammioon ja tutkimme sitä hetken. Sitten menen yhden soihdunpidikkeen luokse ja vedän siitä. Samalla huomaan että katto on tulossa kohti ja mitään muuta mielikuvaa ei sitten enään olekkaan. Magen kuoltua minä Carsen kirjuri kirjoittin tämän lopun Barbaarin sanelun mukaan. Siis katto romahtaa kaikkien meidän niskaan Mage ja Cleric kuolevat heti, Warrior Mage Jr:ään osuu kivi niin että hän menee tajuttomaksi Rogue on aika heikkona, mutta kuitenkin tajuissaan, Thief on niin pieni että ei siihen kivet osu (kuin pikkasen raapaisten), Barbaari taas ei moisesta kivisateesta niin paljoa perusta. Kivisateen loputtua alkavat jäljelle jääneet tutkia tilannetta ja toteavat sen olevan hieman heikko. Samalla paikalle saapuu kaksi tuntematonta tyyppiä, jotka kanssa olivat tulleet etsimään Narsiekkeliä täältä. Toinen on plate-armourissa kulkeva lay healer (näyttää kyllä huomattavasti enemmän taistelijalta), ja toinen on tumman violetti tukkainen, vaalean sinisilmäinen sorcerer. Lay healer parantaa vahingoittuneita tyyppejä, eli Warrior mage Jr:ää ja Rogueta, Barbaari alkaa tyhjentelemään kivistä tuota mauseleumia. Kun Barbaari saa mauseleumin tyhjäksi alkaa hän ikävystymään, ja päättää katsoa mitä seuraavasta soihdunpidikkeestä tapahtuu. Hän vetäsee siitä ja samalla kuuluu kova paukahdus kun ilma poistuu ja ryntää takasin samaan koloon. Tämä hieman horjauttaa Barbaaria, mutta muuten se ei häntä pahemmin häiritse. Koska tästä ei tapahtunut mitään hirveän ihmeellistä niin siitä vaan seuraavaasta nykäsemään. Tällä kerralla sieltä lentää tulipallo, josta Barbaari saa pieniä naarmuja ja hän alkaa tuntea olonsa hieman heikoksi. Nyt Barbaari alkaa valittamaan ja tulee healerin luokse ja käskee tätä parantamaan, minkä tämä tekeekin. Thief tulee Barbaarin luo ja kertoo, että tuo Healer ei suostu parantamaan häntä koska hän on hobitti. Barbaari ottaa healerin pieneen suostuttelu keskusteluun, ja tämän jälkeen healer parantaa nyreän näköisenä Thiefiä. Ilta lähestyy ja loppu porukka hautaa kuolleet tehden heille haudat katon jäännöksistä (niistä isoista kivenjärkäleistä). Samalla jaamme kuolleita kaiken hyödyllisen kaman. * To 6.5 Seuraavana aamuna Barbaari menee taas yhden soihdunpidikkeen luokse, ja vetää, jolloin hän saa osan seinästä päälleen. Samalla hän alkaa vuotamaan verta, sormestaan, ja kun se on sitten paikattu tuntee hän olonsa niin heikoksi että jää istua nököttämään paikalleen, eikä suostu liikkumaan siitä mihinkään. No nyt muut yrittävät keksiä jotain keinoa jolla saataisiin kokeiltua vielä kaksi jäljellä olevaa soihdunpidikettä. Tässä välissä Sorcerer, sitten keksii että sidomme köyden siihen ja vedämme kauempaa. Teemme näin, ja kun vedämme siitä nousee kivipaasi suoraan ylös. Kivipaaden alta lähtee portaat alas. Sorcerer sytyttää soihdun käteensä (käsi palaa), ja lähtee edellä alas. Rogue, Warrior mage Jr ja Lay healer lähtevät perässä. Kun Sorcerer pääsee sisälle huomaa hän kivipaaden sisäpinnalla jotain tekstiä, mutta kukaan ei osaa lukea sitä. Jatkettuaan jonkin matkaa alaspäin tulevat he tasaiselle, ja kuljettuaan taas jonkin matkaa kulman ympäri, saapuvat he isolle parioville. Ovessa on kolme lukkoa, jotka näyttävät huomattavasti hankalemmilta kuin se ulko-ovessa ollut. Lähdemme hakemaan Thiefiä, ja tulemme takaisin hänen kanssaan. Thief alkaa tutkia lukkoja, eikä löydä ansoja, ja niin hän alkaa avaamaan niitä. Hetken räpellettyään aukeavat kaikki kolme lukkoa, ja samalla myös ovet. Ensimmäiseksi sisään iskeytyy suunnaton tuuli, joka tappaa Lay Healerin. Samalla myös kaikki tuntevat sähköshokkia Dead Cloudista, ja melkein heti alussa sorcererkin jo mennyttä. Lopulta Dead Cloud tappaa loputkin. Ylhäällä Barbaari alkaa ihmettelemään, että missä ne nyt viipyy, ja huomaa että paasi on mennyt kiinni. Niin hän menee ja avaa sen uudestaan, jolloin sieltä tupsahtaa pieni punainen pilvi. Astuttuaan alas huomaa hän että kaikki ovat kuolleet, ja koska hän ei yksin viitsi näin heikkona lähteä tutkimaan paikkoja lähtee hän takaisin Carseen. Hän kiertelee jonkin aikaa, kunnes hän tapaa Carsessa Dancerin, joka on siirrättänyt Warrior mage seniorin sinne, ja viettää nyt iloista väliaikasta leskiaikaansa Carsessa. Dancer muistaa kuninkaan kaupungissa olevan tilin, ja kun Barbaarilla yllättäen on vielä se tilikirja tallella (se ei kelvannut kenellekkään pelivelkoihin, koska kukaan ei uskonut siellä olevan rahaa...), lähettää Dancer Barbaarin hakemaan tililtä kaiken sinne tähänmennessä kertyneen rahan. Barbaarin tullessa takaisin ilmenee että tilille on tullut siitä makuupussi ideasta noin 50 kultaa per viikko, tosin se on nyt kolmantena vuotena jo hieman heikompi myyntiartikkeli, mutta kyllä sillä Warrior mage saa linnan rakennettua kun hän herää. Tosin hänellä on alussa hieman tottumista siihen että on kahden lapsen isä, joista toinen on neljä vuotias, ja toinen kaksi. Lopulta siis Warrior mage rakentaa itselleen linnan pohjoiseen myri alueelle, ja palkkaa uskollisen Barbaarin (nykyisen Scholarin) sinne vartiostopäälliköksi. Tähän loppuu kuvaus iloisesta seikkailijoista. Lopussa on kerätty yhteen kaikki pelissä mukana olleet hahmot sekä kerätty mielenkiintoisia tietoja eri pelaajahahmoista. + Hahmot levelin mukaan järjestettynä + --------------------------------------------------------------------------- + Profession Players Level Day Age + Start End Start End (in days) + --------------------------------------------------------------------------- + Warrier Mage TA 1 8 10.9 - - + Mage TK 1 8 1.8 5.5 257 + Barbaari PA 1 8 2.9 - - + Rogue PM 1 6 27.6 17.10 102 + Fighter TR 1 6 20.10 29.12 65 + Warrior Mage jr TA 4 5 28.10 6.5 174 + Alchemist PA 1 5 27.6 24.8 53 + Scholar TA 2 4 3.12 6.5 144 + Thief PM 2 4 21.1 6.5 97 + Cleric TK 2 4 25.1 5.5 92 + Sorcerer TK 4 4 5.5 6.5 1 + Lay Healer VA 4 4 5.5 6.5 1 + Dancer NPC 2 3 16.11 - - + Healer TH 2 3 26.9 13.11 43 + Cleric TH 1 3 27.6 10.9 67 + Mage TK 1 3 27.6 28.7 29 + Warrior Monk PA 2 2 2.1 9.3 63 + Sailor TR 2 2 25.1 9.3 40 + Healer jr TR 2 2 4.11 29.12 53 + Illusionist PM 1 2 20.10 28.12 64 + Warrior Monk TA 1 2 27.6 8.7 9 + Ranger TA 2 2 20.11 3.12 11 + Rogue PM 1 1 28.10 16.11 16 + Dalton Joe Fighter TK 1 1 28.10 20.11 20 + Dalton Jack Fighter TK 1 1 28.10 13.11 13 + Dalton Averell Fight. TK 1 1 28.10 13.11 13 + Burglar TR PA 1 1 26.9 21.10 23 + Paladin TH 1 1 15.9 25.9 10 + Fighter TA 1 1 5.9 9.9 4 + Warrir Monk TA 1 1 12.7 2.9 46 + --------------------------------------------------------------------------- + Yhteensä 29+1 hahmoa St Lev End Lev Age + --------------------------------------------------------------------------- + Keskiarvo 1.600 3.267 67.586 + Hajonta 0.932 2.212 71.912 + Min 1 1 1 + Max 4 8 257 + --------------------------------------------------------------------------- + + + Eri pelaajien hahmojen keskimääräinen elinikä: + (Elossa olevat hahmot laskettu pelin lopettamispäivään asti). + + ---------------------------------------------------- + Elin ikä + Hahmoja Keskim hajonta min max + ---------------------------------------------------- + TA 7 87.00 90.55 4 221 + PM 4 69.75 39.60 16 102 + TK 7 60.71 91.55 1 257 + TK2 4 94.75 114.66 1 257 + DAL 3 15.33 4.04 13 20 + PA 4 92.00 92.90 23 229 + TH 3 40.00 28.61 10 67 + TR 3 52.67 12.50 40 65 + VA 1 1.00 ----- 1 1 + ---------------------------------------------------- + TA = Timo Alakoski + PM = Petri Maaninen + TK = Tero Kivinen + TK2 = Tero Kivinen ilman Daltoneita + DAL = Daltonit + PA = Pekka Ahponen + TH = Tuomo Huttunen + TR = Timo Riikonen + VA = Ville Aarni + ----------------------------------------------------